Norjalaisaluksella neljällä miehistön jäsenellä todettu koronavirustartunta – yli 300 henkilöä karanteeniin

Tartunnan saaneet on toimitettu Tromssan yliopistolliseen sairaalaan. Kaikki laivalla olleet on määrätty karanteeniin.

koronavirus
Matkustajalautta M/S Trollfjord Kirkkoniemen satamassa
Neljä norjalaisyhtiö Hurtigrutenin Roald Amundsen -nimisen laivan miehistön jäsentä on hoidossa Tromssan yliopistollisessa sairaalassa. Arkistokuva toisesta Hurtigrutenin aluksesta.Tapani Leisti / Yle

Neljällä miehistön jäsenellä on todettu positiivinen koronavirustartunta norjalaisella Hurtigruten-yhtiön laivalla. Asiasta kertoo Norjan yleisradioyhtiö NRK (siirryt toiseen palveluun).

Tartunnan saaneet henkilöt on toimitettu Tromssan yliopistolliseen sairaalaan. Loput aluksella olevat 160 miehistön jäsentä testataan ja he ovat karanteenissa laivassa. Tällä hetkellä laiva on Tromssan satamassa.

– Alus on laiturissa Tromssassa. Laiva on eristetty, eikä aluksella ole asiakkaita, kirjoittaa Hurtigruten lehdistötiedotteessaan.

Alus on saapunut Huippuvuorilta Tromssaan aikaisin perjantaiaamuna.

Laivalla olleet noin 200 matkustajaa on määrätty karanteeniin. Heitä tavoitellaan parhaillaan tartuntojen seurantatiimin toimesta. Pyrkimyksenä on tavoittaa myös henkilöt, jotka ovat olleet kyseisen aluksen aiemmalla risteilyllä.

NRK kertoo, että kaksi miehistön jäsentä, jotka nyt ovat sairaalahoidossa, eristettiin useita päiviä sitten muun sairauden vuoksi. Henkilöt kuitenkin testattiin rutiininomaisesti Tromssassa yleisen ohjeistuksen mukaan ja heillä todettiin koronavirustartunta.

Kyseessä ovat ensimmäiset koronatapaukset sitten kesäkuun alun, joita hoidetaan Tromssan yliopistollisessa sairaalassa.

Päivitetty 31.7.2020 kello 18.57: Muutettu tartunnan saaneiden määrä kolmesta neljään. Tarkennettu tietoa matkustajien tavoittamiseen liittyen.

Korjattu 1.8.2020 klo 17.03: Muutettu Svalbard suomenkieliseen muotoon Huippuvuoret.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus