Luottoluokitusyhtiö Fitch heikensi ennustettaan USA:n talouden näkymistä

Korkea alijäämä ja valtion velka murentavan Yhdysvaltain talouden perinteisiä vahvuuksia, varoittaa yhtiö.

luottoluokitukset
Fitch Ratings
Ranskalais-amerikkalainen Fitch Ratings on yksi maailman kolmesta suuresta ("Big three") luottoluokittajasta.Andrew Gombert / EPA

Luottoluokitusyhtiö Fitch on heikentänyt luokitustaan Yhdysvaltain talouden tulevaisuuden näkymistä. Yhtiö laski luokituksensa aiemmasta vakaasta negatiiviseen.

Yhtiö varoittaa maan korkeasta velkaantumisesta ja alijäämästä, joita koronaviruspandemian vaikutukset ovat pahentaneet.

– Korkea alijäämä ja velka olivat keskipitkällä aikavälillä kasvun tiellä jo ennen koronaviruksen aiheuttamaa valtavaa taloudellista shokkia. Ne ovat alkaneet murentaa Yhdysvaltain perinteisiä luottovahvuuksia, Fitch arvioi.

Fitchin mukaan Yhdysvaltain julkinen talous on heikkenevässä tilassa eikä maan päättäjillä ole uskottavaa suunnitelmaa kriisistä ulos.

Luottoluokitus säilyi ennallaan

Fitch säilytti kuitenkin Yhdysvaltain AAA-luottoluokituksen ennallaan. Yhtiö arvioi, että Yhdysvaltain valtionvelka kasvaa 130 prosenttiin bruttokansantuotteesta ensi vuoteen mennessä.

Alijäämän Fitch arvelee kasvavan 20 prosenttiin bkt:stä kuluvan vuoden aikana ja pienenevän takaisin 11 prosenttiin ensi vuonna. Syynä ovat liittovaltion tilapäiset miljardiluokan elvytyspaketit, joilla on pönkitetty maan taloutta pandemian pahimmilta tuhoilta.

Yhdysvaltain koronaepidemia on maailman pahin määrässä mitattuna, ja sen aiheuttama talouskriisi on vertaansa vailla. Maan bruttokansantuote on romahtanut historiallisen syvään 32,9 prosentin laskuun toisella vuosineljänneksellä.

Lähteet: AFP