Huumesalakuljettajien ylilastattu pienkone rysähti maahan Papua-Uudessa-Guineassa

Koneeseen oli lastattu yli 500 kiloa kokaiinia.

Huumeiden kauppa ja salakuljetus
Huumesalakuljettajien käyttämä, kaksimoottorinen Cessna-pienkone.
Kuvassa Australian poliisin julkaisema kuva Cessna 402 -koneesta, joka putosi Papua-Uudessa-Guineassa maanantaina.Australian valtiollinen poliisi

Kokaiinilla lastattu pienkone rysähti maanantaina maahan pian nousuun lähtönsä jälkeen Papua-Uudessa-Guineassa, kertoo Australian poliisi tiedotteessaan (siirryt toiseen palveluun). (siirryt toiseen palveluun) Huumelastin määränpäänä oli Australia.

Poliisin mukaan koneeseen oli lastattu yli 500 kiloa kokaiinia. Poliisi ei sulje pois mahdollisuutta, että kokaiinin painolla oli vaikutusta koneen kykyyn nousta. Huumeiden katukauppa-arvon lasketaan olevan reilut 48 miljoonaa euroa.

Poliisi on ottanut kiinni viisi miestä, jotka toimivat Melbournesta käsin toimivassa rikollisjärjestössä. Epäillyt eivät olleet turmakoneessa. Australian poliisi kertoo, että rikollisjärjestö oli olut poliisin tarkkailun alaisena kahden vuoden ajan.

Papua Uusi-Guinea kartalla, johon on merkitty Port Moresby.
Kuvassa Papua-Uuden-Guinean kartta, johon on merkitty pääkaupunki Port Moresby. Pienkone tipahti maahan pääkaupungin pohjoispuolella.Yle Uutisgrafiikka

Pienkone lähti matkaan sunnuntaina Mareeban kaupungista Australian Pohjois-Queenslandista. Kone lensi matalalla välttääkseen tutkat. Se laskeutui syrjäiselle Papa Lea Lean lentokentälle Papua-Uusi-Guineassa, missä kone lastattiin kokaiinilla. Koneen oli tarkoitus jatkaa Australiaan, mutta se rysähtikin maahan yrittäessään yläilmoihin.

Australialainen lentäjä hylkäsi koneen ja jätti lastin – 28 kokaiinisäkkiä ja kasan Australian dollareita – paikkaan, minne kone oli tippunut. Lentäjä ilmoittautui myöhemmin Australian konsulaattiin Papua-Uudessa-Guineassa, ja hänet on pidätetty.

Viisi muuta epäiltyä pidätettiin puolestaan Queenslandissa ja Victoriassa pian sen jälkeen, kun pienkone lähti matkaan Papua-Uudesta-Guineasta. Epäiltyjä uhkaa elinkautinen vankeustuomio.

Korjattu 2.8. kello 16.51 väitettä, että turman syy oli koneen ylipaino oletukseksi, että painolla saattoi olla vaikutusta turmaan.