Afganistanin hallitus kehotti Taliban-liikettä jatkamaan tulitaukoa – Isis ilmoittautui vankilaiskun tekijäksi

Afganistanin hallituksen joukkojen ja Taliban-liikkeen tulitauko piti viikonloppuna.

Ulkomaat
Mies kantaa haavoittunutta sairaalan käytävällä
Vankilaiskussa haavoittunutta kannettiin sairaalaan Afganistanin Jalalabadissa 2. elokuuta. Äärijärjestö Isis ilmottautui iskun tekijäksi. Gulamullah Habibi / Epa

Afganistanin hallitus patisti sunnuntaina Taliban-liikettä jatkamaan tulitaukoa.

– Toivomme, että Taliban ei enää palaa väkivaltaan, presidentti Ashraf Ghanin lehdistöavustaja Sediq Sediqqi sanoi.

Muslimien Id al-adha -juhlan ajaksi julistettu tulitauko alkoi perjantaina ja sen oli määrä päättyä sunnuntaina vuorokauden vaihtuessa. Kyseessä on vasta kolmas virallinen tulitauko liki 20 vuotta kestäneen sisällissodan aikana.

Tulitauon aikana Afganistanin hallinto ja Taliban jatkoivat vankienvaihto-operaatiotaan.

Kolme kuoli vankilaiskussa

Tulitauon kerrottiin pitäneen viikonloppuna hyvin. Sunnuntaina sitä horjutti Jalalabadissa tapahtunut hyökkäys vankilarakennukseen. Iskussa ja seuranneessa tulitaistelussa sai surmansa ainakin kolme ihmistä. Äärijärjestö Isis ilmoittautui iskun tekijäksi.

Taliban-liike oli aiemmin kiistänyt osallisuutensa iskuun.

Tulitauon pitäminen nosti toiveita siitä, että aseleponeuvottelut hallituksen ja Talibanin välillä voisivat viimein alkaa.

Yhdysvaltojen ja Taliban-liikkeen helmikuussa tekemän sopimuksen mukaan Afganistanin hallituksen ja talibanien välisten neuvottelujen piti alkaa jo maaliskuussa. Eri ryhmittymien väliset kiistat ja epäselvyydet talibanien kanssa sovituissa vankienvaihdoissa ovat kuitenkin estäneet neuvottelut.

Sopimuksen mukaan Afganistanin hallinto vapauttaisi noin 5 000 Taliban-vankia ja vastineeksi Taliban vapauttaisi noin tuhat vankina pitämäänsä hallituksen joukkojen edustajaa.

Afganistanin kansallisen turvallisuusneuvoston mukaan vankeja on vapautettu tähän mennessä kaikkiaan 4 900. Talibanin mukaan liike on jo toteuttanut oman osuutensa.

Lähteet: AFP, STT