1. yle.fi
  2. Uutiset

"Avaruuden valtavuudessa on jotakin lohdullista" – Mikkelin Ursan puheenjohtaja aloitti harrastuksen jo lapsena

Pimenevät illat on oiva hetki aloittaa tähtiharrastus.

astronomiaharrastus
Mikkelin Ursan puheenjohtaja Jenni Andersin.
Mikkelin Ursan puheenjohtaja Jenni Andersin.Sari Ursin / Yle

Mikkelin Ursan uusi puheenjohtaja Jenni Andersin on harrastanut tähtiä jo lapsesta asti ja innostus on kulkenut mukana läpi elämän.

– Jo pienenä mietin, että mitä jos tuosta jatkaa aina vaan eteenpäin, niin mitä tulee vastaan ja onko avaruudella reunaa, kertoo Jenni Andersin.

– Avaruuden valtavuudessa on jotakin lohdullista. Omat murheet tuntuvat silloin pieniltä, pohtii Jenni Andersin.

Uutena puheenjohtajana hän haluaisi koota harrastajia yhteen ja samalla innostaa myös uusia kiehtovan harrastuksen pariin. Keinoina voisivat olla esimerkiksi retket ja jäsenillat.

Jenni Andersin kertoo, että ensimmäisenä ei aloittelijan kannata rynnätä kaukoputkiostoksille vaan perusasiat on aluksi syytä opiskella tässäkin harrastuksessa.

– Omat silmät ovat ne tärkeimmät. Olisi hyvä opetella aluksi taivaalta tietyt tähtikuviot. Ne toimivat tienviittoina muille kohteille, sanoo Jenni Andersin.

Nykyään on saatavilla myös kännykkään monia ilmaisia sovelluksia, joilla voi vertailla tähtitaivasta omaan näkymään ja opiskella perusasioita sitä kautta. Myös tietokoneelle on saatavilla erilaisia ohjelmia perusasioiden opiskelua varten, alan kirjallisuutta unohtamatta.

Elokuun pimenevissä illoissa voi helposti nähdä esimerkiksi kesäkolmion eli eteläisellä taivaalla näkyvät kolme kirkasta tähteä. Tähdet muodostavat taivaalla kolmion.

Jos harrastus vie mennessään ja taivaan tienviitat ovat hallussa voi harkita esimerkiksi jalustalla olevien tähtikiikareiden hankkimista.

Lue seuraavaksi