1. yle.fi
  2. Uutiset

Huumausainerikokset lisääntyivät Sisä-Suomessa lähes 50 prosenttia – Pirkanmaalla poliisin loppukesä on ollut kiireinen

Liikennerikkomusten määrän väheneminen kaunistaa tilastoa.

rikokset
Kaksi poliisia.
Kuvituskuva.Toni Pitkänen / Yle

Sisä-Suomen poliisilaitoksen tietoon tuli tammi - kesäkuussa lähes 50 000 rikosta. Määrä väheni edellisestä vuodesta noin 17 000 rikoksella, poliisi kertoo tiedotteessa.

Muutoksen aiheutti liikennerikkomusten määrän väheneminen. Automaattivalvonnassa jäi kiinni aiempaa harvempi, lisäksi osin kyse on viiveestä liikennerikkomusten tilastoitumisessa.

Rikoslakirikosten määrä lisääntyi yli 3 000 rikoksella noin 32 000 rikokseen. Lisäystä oli kaikissa rikosryhmissä henkeen ja terveyteen kohdistuneita rikoksia lukuun ottamatta. Lukumäärällisesti eniten lisääntyivät omaisuusrikokset, huumausainerikokset ja liikennerikokset.

Poliisi julkisti maanantaina alkuvuoden rikostilastoja (siirryt toiseen palveluun) (siirryt toiseen palveluun).

Huumausainerikokset voimakkaassa kasvussa

Huumausainerikosten kokonaismäärä lisääntyi Sisä-Suomen alueella lähes 48 prosenttia, 1802 rikoksesta 2655 rikokseen. Pirkanmaalla lisäys oli lähes yhtä suuri, 1205 tapauksesta 1781 tapaukseen.

Lähes poikkeuksetta rikokset jakautuvat kolmen rikosnimikkeen kesken, jotka ovat rikosmääriltään järjestyksessä huumausaineen käyttörikos, huumausainerikos ja törkeä huumausainerikos. Pirkanmaalla törkeiden huumausainerikosten määrä laski hieman.

Sisä-Suomen poliisilaitos on ollut yhdessä muiden poliisilaitosten ja muiden viranomaisten kanssa mukana tutkinnassa, jossa verkossa toimivilla kauppapaikoilla on myyty huumausaineita ja huumausaineiksi luokiteltuja lääkeaineita.

Rikoksia on tapahtunut jo vuodesta 2013 alkaen, mutta rikosilmoituksista pääosa on kirjattu vuoden 2020 ja vuoden 2019 jälkimmäisen puoliskon aikana, jonka mukaan rikokset poliisin tilastoihin tilastoituvat.

Huumausainerikosten määrään vaikuttaa voimakkaasti rikosten paljastamiseen käytettävissä oleva resurssi.

Poliisin hälytystehtävät lisääntyivät

Poliisin hälytystehtävät lisääntyivät Sisä-Suomen poliisilaitoksen alueella 66 721 tehtävästä 72 291 tehtävään eli reilut kahdeksan prosenttia. Tehtävämäärä lisääntyi myös valtakunnallisesti samassa suhteessa ja lisäystä oli kaikkien poliisilaitosten tehtävämäärissä.

Poliisin tehtävät jaetaan kiireellisyyden mukaan kolmeen kiireellisyysluokkaan, joista A on korkein kiireellisyys, B kiireellinen ja C kiireetön. Sisä-Suomen poliisilaitoksen alueella tehtävät vähenivät A-kiireellisyysluokassa ja lisääntyivät B- ja C-kiireellisyysluokissa.

Kotihälytystehtävät lisääntyivät lähes 900 tehtävällä noin 6000 tehtävään. Eniten lisääntyivät tehtävät, jotka aiheutuivat häiritsevästä metelistä. Tehtävien määrä oli korkeimmillaan huhti - toukokuussa, jolloin ihmiset viettivät koronan vuoksi paljon aikaa asunnoissaan.

Loppukesä on tuonut hälytyksiä

Poliisilla on ollut kiireinen loppukesä Pirkanmaalla. Ravintoloiden aukiolorajoitusten poistuminen on lisännyt tehtäviä aamuyölle.

Toisaalta hälytyksiä on riittänyt runsaasti myös arkisin ja päiväsaikaan, koska väki on matkaillut kotimaassa.

Hälytystehtävien lisääntymisen vuoksi poliisi ei ehdi puuttua esimerkiksi turvaväleihin.

– Alkukesän partiomäärä ei riitä millään viikonloppuöinä. Tehtävien painopiste on siirtynyt aamuyöhön, mutta myös tehtävien määrä on lisääntynyt, kertoo komisario Ismo Nykopp Sisä-Suomen poliisista.

Lue seuraavaksi