Linnanmäellä vieraili heinäkuun lopussa seurue, joka on altistanut muita koronavirukselle – "Tehostamme turvaväleistä muistuttamista"

Linnanmäki pyrkii olemaan yhteydessä henkilöihin, jotka olivat varanneet kyseiselle päivälle lipun huvipuistoon.

Linnanmäki
Linnanmäen huvipuiston maailmanpyörä.
Linnanmäki on ollut auki kesäkuun alkupuoliskolta lähtien. Kävijämäärä on rajoitettu puoleen täyskapasiteetista.Matti Myller / Yle

Linnanmäen huvipuistossa vieraili heinäkuun lopussa seurue, joka on altistanut muita ihmisiä koronavirukselle, Helsingin kaupunki tiedottaa (siirryt toiseen palveluun).

Seurue oli huvipuistossa sunnuntaina 26.7. noin kello 15–18.

Helsingin kaupungin terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarisen mukaan ihmisillä on haasteita noudattaa turvallista etäisyyttä muista nimenomaan laitejonoissa.

– Ongelma on siinä, että jonottaessa ei muisteta turvavälejä. Ruokailu ja tällainen toimii, mutta jonotukseen ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota, Lukkarinen sanoo.

Linnanmäen markkinointiviestintäjohtaja Rilla Engblom kertoo, että Linnanmäki tulee jatkossa tehostamaan turvaväleistä muistuttamista. Hänen mukaansa huvipuistossa vieraili kyseisenä päivänä noin 5 000 vierailijaa.

– Laitejonossa muistutamme asiasta kuulutuksin, myös hupimestarimme huolehtivat riittävistä turvaväleistä. Jatkossa muistutamme asiasta yhä useammin, Engblom summaa.

Linnanmäellä on jaossa infolappuja, joissa kerrotaan turvallisesta käyttäytymisestä huvipuistossa korona-aikaan. Laitejonoissa on Engblomin mukaan myös tarroja, jotka ilmoittavat riittävän välimatkan muihin vierailijoihin.

Kyseisenä ajankohtana Linnanmäellä olleita kehotetaan tarkkailemaan omaa vointiaan erityisen tarkasti. Testiin suositellaan hakeutumaan nopeasti, jos jotakin koronavirukseen viittaavaa oiretta ilmenee.

Linnanmäki pyrkii ottamaan yhteyttä henkilöihin, jotka ovat varanneet kyseiselle päivälle lipun Linnanmäen omia varauspalveluita käyttäen.

Linnanmäki on ollut auki kesäkuun alkupuoliskolta lähtien. Kävijämäärä on rajoitettu puoleen täyskapasiteetista.

Lue lisää:

Tältä näytti Linnanmäen avajaispäivänä – kävijät nauttivat väljyydestä: "Mukavaa, kun ei tarvitse jonottaa laitteisiin"

Huvipuistot avaavat porttejaan – Linnanmäelle pääsee aluksi viisituhatta ihmistä kerrallaan

Särkänniemen huvipuisto avautui vihdoin – katso videolta, kuinka tarkkaan rajattu kävijämäärä selviää turvaväleistä

Selvitimme, miten koronarajoitukset purevat huvipuistossa – "Kesä olisi varmasti erikoinen ilman tätä maskiakin"

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus