Meksikolaisten siirtolaisten Yhdysvalloista kotimaahan lähettämät rahamäärät kasvaneet merkittävästi

USA:n talouden supistuma ei näy kesäkuun huippuluvuissa.

siirtolaisuus
Meksikolaisia siirtotyöläiset korjaamassa jäävuorisalaattisatoa.
Meksikolaisia siirtotyöläiset korjaamassa jäävuorisalaattisatoa suurella maatilalla Yumassa, Arizonassa.AOP

Meksikoon virtaavat ulkomaalaiset rahalähetykset nousivat kesäkuussa toiseksi korkeimmalle tasolle 25 vuoteen, jolloin ilmiön seuraaminen aloitettiin.

Kesäkuussa Meksikoon lähetettiin rahaa 2,98 miljardin euron arvosta. Vuosi sitten valuuttaa tuli samalla ajanjaksolla reilut 300 miljoonaa euroa vähemmän, käy ilmi Meksikon keskuspankin maanantaina julkaisemista tilastoista.

Meksikoon ulkomailta tulevat rahalähetykset ovat kasvaneet merkittävästi viime kuukausina. Maan presidentti Andrés Manuel López Obrador arvioi viikonloppuna, että heinäkuun aikana rahalähetykset kohosivat 2,94 miljardiin euroon, mikä on yli 200 miljoonaa enemmän kuin viime vuoden heinäkuussa.

Suuri merkitys Meksikon pientuloisille

Suurin osa rahoista on peräisin Yhdysvalloissa työskenteleviltä meksikolaisilta siirtolaisilta. Näillä rahalähetyksillä on suuri merkitys Meksikon taloudelle, joka supistui kuluvan vuoden toisella neljänneksellä 17,3 prosenttia.

Rahalähetysten tasaisesta virrasta on ollut apua etenkin pientuloisille meksikolaisille talouksille, kommentoi ekonomi Alberto Ramos Goldman Sachs -investointipankista uutistoimisto Reutersille.

Ramosin mukaan Yhdysvaltojen nopeasti kasvaneella työttömyydellä ei ole ollut mitään näkyvää vaikutusta Meksikoon tuleviin rahavirtoihin.

Toistaiseksi on epäselvää, miksi näin on.

Monet meksikolaisista siirtolaisista työskentelevät Yhdysvalloissa matalapalkka-aloilla. Koronaviruksen aiheuttaman työttömyyden ja talousvaikeuksien on aikaisemmin arvioitu satuttavan etenkin pientuloisia kotitalouksia.

Lue lisää aiheesta:

Euroopan siirtotyöläiset lähettävät vuosittain lähes 100 miljardia euroa kotimaihinsa

Lähteet: Reuters