Hurrikaaniksi voimistunut Isaias-myrsky iski Pohjois-Carolinaan

Isaias voi aiheuttaa myrskytulvia pitkin Yhdysvaltain itäistä rannikkoa jopa maan koillisosissa asti.

hirmumyrskyt
Satelliittikuva maanantailta myrskyn etenemisestä Yhdysvaltain rannikolla.
Hirmumyrsky Isaias saavutti Yhdysvaltojen itärannikon varhain tiistaiaamuna Suomen aikaa.NOAA / AFP

Yhdysvalloissa trooppinen hirmumyrsky Isaias saavutti maan rannikon Pohjois-Carolinassa.

Asiasta kertoo Yhdysvaltain kansallinen hurrikaanikeskus, jonka mukaan hurrikaani saavutti osavaltion kaakkoisrannikolla olevan Ocean Isle Beachin hieman ennen aamuseitsemää tiistaina Suomen aikaa.

Hurrikaanikeskus kertoi aiemmin, että myrskyn odotetaan voimistuvan takaisin hurrikaanin mittoihin ennen kuin se iskee maihin maanantai-iltana paikallista aikaa. Keskituulennopeus oli noin 38 metriä sekunnissa.

Myrsky oli Pohjois-Carolinaan iskiessään kategorialtaan ykkösluokan hurrikaani, eli alhaisin lajiaan. Sen ennustetaan jatkavan matkaansa pitkin itärannikkoa.

Kartta jossa näkyy hurrikaani Isaiasin reitti Pohjois-Carolinaan Kuuban pohjoispuolelta ja Floridan itäpuolelta.
Marja Väänänen / Yle, Renja Nurmi / Yle

Kolmisen tuntia rantautumisensa jälkeen hurrikaani heikkeni hieman trooppiseksi myrskyksi, ilmoitti Yhdysvaltain kansallinen hurrikaanikeskus.

Myrskyn pelätään silti aiheuttavan vakavia tulvia, tuulituhoja ja mahdollisesti myös tornadoja.

Ihmisiä tulvavedessä Myrtle Beachilla, Etelä-Carolinassa 3. elokuuta.
Ihmisiä tulvavedessä Myrtle Beachilla, Etelä-Carolinassa 3. elokuuta.Sean Rayford / AFP

Pahimmat katutulvat koettiin myrskyn alussa Pohjois- ja Etelä-Carolinan rajaseudun kaupungeissa. Paikallismedian mukaan seudulla on kärsitty myös sähkökatkoksista.

Kansallinen hurrikaanikeskus varoitti, että tulva-alttiiden alueiden asukkaiden tulee "ryhtyä kaikkiin tarvittaviin toimiin ihmisten ja omaisuuden suojelemiseksi nousevalta vedeltä ja muilta vaarallisilta olosuhteilta".

Työntekijät suojaavat apteekin sisäänkäyntiä paneeleilla ja hiekkasäkeillä.
Työntekijät suojasivat paneeleilla ja hiekkasäkeillä apteekin sisäänkäyntiä Isaias-myrskyn lähestyessä Floridaa sunnuntaina.Cristobal Herrera-Ulashkevich / EPA

Isaias heikkeni ykkösluokan hirmumyrskystä trooppiseksi myrskyksi lähestyessään Floridaa sunnuntaina.

Torstaina Isaias aiheutti tuhoa Dominikaanisessa tasavallassa sekä Puerto Ricossa ja ainakin kaksi ihmistä kuoli. Myrsky kaatoi puita, nostatti tulvia, tuhosi satoja ja aiheutti maanvyöryjä. Sadattuhannet jäivät ilman sähköä ja vettä.

Juttua päivitetty lisätiedoilla viimeksi klo 11.57.

Aiheesta lisää:

Isaias-myrsky heikkeni ennen saapumistaan Floridan rannikolle

Koronan riepottelemassa Floridassa varaudutaan nyt Isaias-myrskyyn, alueelle julistettu hätätila

Isaias-myrsky lähestyy Bahamaa, myös Florida myrskyn reitillä

Lähteet: AP, AFP, Reuters