Koronarajoitusten purku näkyy Lounais-Suomen poliisin tehtävämäärissä – viikonloppuna poliiseja hälytettiin vapaapäiviltä töihin

Tehtäviä aiheuttivat erityisesti Turun seudulla järjestetyt festivaalit.

Varsinais-Suomi
Poliisin hihamerkki
Poliisi tutkii hukkumista kuolinsyyn tutkintana. Minna Rosvall / Yle

Lounais-Suomen poliisi joutui viime viikonloppuna hälyttämään työvoimaa vapaapäiviltä töihin, kun hälytystehtävien määrä kasvoi ylivoimaisen suureksi. Viikonlopun aikana Lounais-Suomen poliisille tuli hoidettavaksi noin tuhat hälytystehtävää.

Tehtäviä aiheuttivat Turussa järjestetty Aura Fest sekä Naantalin Sunfest

Poliisipäällikkö Risto Lammi sanoo, että koronarajoitusten purkaminen on lisännyt poliisin hälytystehtäviä huomattavasti viime aikoina.

– Viimeisen kuukauden aikana, kun rajoituksia on purettu, tehtävät ovat vilkastuneet huomattavasti, Lammi sanoo.

Lammin mukaan varsinkin Turussa viikonloput ovat olleet kohtuullisen vilkkaita. Selvitty kuitenkin on, vaikka kaikki saatavilla olevat käsiparit on hetkittäin tarvittu töihin.

– Tämä ei tietenkään ole jatkuvaa. Mutta vaikka resursseja on aika paljon kohdennettukin, niin aika ajoin joudutaan ylitöillä hiukan paikkaamaan resurssia, Lammi toteaa.