Koulut avataan historiallisen huonossa tilanteessa – korona lisäsi kuntien ahdinkoa ja moni kunta lomauttaa syksystä myös opettajia

Kouluissa pitäisi tasata keväällä syntyneitä oppimisvajeita. Lomautuksilla niitä ei ainakaan hoideta, paheksuu opettajien ammattijärjestö OAJ.

peruskoulu
oppilaita ja liitutaulu
Opettajien ammattijärjestön puheenjohtaja Olli Luukkainen sekä Kuntatyönantajien neuvottelupäällikkö Hannu Freund Ylen aamun haastattelussa.

Peruskoulut avataan ensi viikosta alkaen ennennäkemättömässä tilanteessa. Koronan toista aaltoa jännitetään. Samaan aikaan kuntien talous on aikaisempaa ahtaammalla johtuen myös koronasta.

  • Opetushallitus järjestää tiistaiaamuna kello 9 tiedotustilaisuuden lähiopetukseen paluusta. Yle seuraa tiedotustilaisuuden annin tähän juttuun.

Talousvaikeuksien takia moni kunta on ajoittanut henkilöstönsä lomautuksia syksyyn ja osittain myös opettajiin. Sekä työnantaja- että työntekijäpuolen tietojen mukaan noin puolet kunnista on kaavailemassa lomautuksia taloustilanteensa helpottamiseksi.

Kunnista 16 on ajoittamassa lomautuksia syksyyn. Reilut joka kymmenes kunta on lomauttamassa myös opettajia.

– Lomautukset liittyvät työmäärän vähenemiseen, mutta tässä tilanteessa on todella iso ristiriita. Raha määrää kaiken. Meidän mielestä on myös muita vaihtoehtoja, puheenjohtaja Olli Luukkainen opettajien ammattijärjestö OAJ:sta paheksuu Ylen Aamussa lomautuksia etenkin korona-aikana.

OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen.
Olli LuukkainenSasha Silvala / Yle

Opettajajärjestön mukaan syksyllä pitäisi kiriä kinni syntyneitä oppimisaukkoja ja auttaa osaa oppilaista kuromaan umpeen puutteita, joita kevään etäopetus on aiheuttanut. Lomautukset eivät Luukkaisen mukaan missään määrin vastaa tähän tarpeeseen.

Puheenjohtaja Luukkainen ei tarkemmin kerro, mistä kunnat voisivat säästää henkilöstön sijaan. Henkilöstösäästöihin mennään hänen mukaansa liian helposti, kun säästöjä pitäisi hakea kuntien toiminnasta ja niin sanotuista rakenteista.

Kuntia edustavan kuntatyönantajien, KT:n neuvottelupäälikkö Hannu Freundin mukaan kunnissa ei ole koskaan oltu näin hankalassa tilanteessa. Kuntien taloustilanne oli jo ennen koronaa tukala.

– Ei ole mitenkään yllättävää, että ollaan tässä tilanteessa. Lomautukset kertovat tilanteen vakavuudesta, Freund taustoittaa.

Lue myös:

Koulut valmistautuvat paikkaamaan korona-ajan oppimisaukkoja – "Dramaattinen muutos", vertaa tutkija etäopetuksen oppimishetkiä normaaliin

Kuntien talouskurimus jatkuu – Helsinki on aivan omassa sarjassaan, muut isot kaupungit miinuksella

Analyysi: Kuntatalous on pahojen virusten kourissa, mutta puolueilta puuttuvat siihen lääkkeet

Omituinen koulukevät