1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Sijoitusasunnot

Kuopio jälleen ykkönen sijoitusasuntojen tuotto-odotuksissa

Suomen Vuokranantajat ja Pellervon taloudellinen tutkimuskeskus arvioivat ennusteessaan kerrostaloasuntojen vuokratuottoa ja arvon kehitystä.

Sijoitusasunnot
Tyhjä asunto.
Suomen Vuokranantajien mukaan Kuopio on kannattava kaupunki asuntosijoittajalle. Kuvituskuva.Juha-Pekka Inkinen / Yle

Kuopio on sijoittunut jälleen ykköseksi sijoitusasuntojen tuottavuusodotuksissa. Suomen Vuokranantajat on julkaissut Pellervon taloudellisen tutkimuskeskuksen laatiman vuosittaisen ennusteen asuntosijoittamisen tuottojen kehityksestä.

Alueellisessa ennusteessa arvioidaan vanhojen kerrostaloasuntojen vuokratuoton ja arvon kehitystä 24 kaupungissa. Lisäksi siinä on huomioitu väestönkasvu, muuttoliike ja opiskelijoiden osuus kaupungissa, jotka vaikuttavat vuokriin merkittävästi.

Kuopio nousi ykköspaikalle yhden vuoden tauon jälkeen, se sijoittui viime vuonna toiseksi.

Ennusteen mukaan koronakriisillä ei ole suurta merkitystä vuokrakehitykseen, vuokrien ennustetaan nousevan lähivuosina runsaan prosentin vuodessa.

Sen sijaan asuntojen hintakehitys heikkenee, minkä takia pienissä ja keskisuurissa kaupungeissa on syytä varautua asunnon arvon laskuun ja pidempiin markkinointiaikoihin vuokrauksessa. Kaupungistumisen odotetaan kuitenkin ylläpitävän vuokra-asuntojen kysynnän kasvua.

Lue seuraavaksi