Espanjan korruptiosta epäilty ex-kuningas teki katoamistempun – mistä dramaattisissa tapahtumissa on kyse?

Entistä kuningasta epäillään valtavan lahjuksen ottamisesta Saudi-Arabialta.

kuninkaalliset
Juan Carlos purjehtii 2017
Espanjan ex-kuningas Juan Carlos osallistui purjehduskilpailuun Pontevedrassa Galician itsehallintoalueella syyskuussa 2017.Salvador Sas / EPA

Espanjassa huhumylly käy kuumana skandaalinkäryisen ex-kuninkaan Juan Carlos I:n ympärillä. Korruptiosta epäilty Juan Carlos ilmoitti eilen maanantaina lähtevänsä maanpakoon.

Katoamistempun tarkoituksena on suojella monarkiaa.

Espanjalainen media spekuloi nyt, että Juan Carlos olisi matkustanut Karibialle.

82-vuotiasta Juan Carlosia epäillään valtavan lahjussumman ottamisesta saudiarabialaisen luotijunahankkeen yhteydessä.

Kuvassa on käynnissä kuningas Felipe VI:n kruunajaiset Madridissa.
Juan Carlos luopui kruunusta kesäkuussa 2014. Kuninkaaksi nousi hänen poikansa Felipe VI, jonka kruunajaisia vietettiin Madridissa 19. kesäkuuta 2014.Alberto Martin / EPA

1. Missä entinen kuningas on nyt?

Entinen kuningas ilmoitti poistumispäätöksestään kirjeellä pojalleen kuningas Felipe VI:lle maanantaina. Juan Carlos luovutti kruunun Felipelle vuonna 2014.

Kuningashuone ei ole suostunut kertomaan, onko Juan Carlos poistunut maasta. Espanjalaisten tiedotusvälineiden mukaan hän oli lähtenyt jo ennen ilmoitustaan.

Esimerkiksi La Vanguardia (siirryt toiseen palveluun) ja El Mundo (siirryt toiseen palveluun) -sanomalehdet kirjoittivat tiistaina, että Juan Carlos aikoisi asettua väliaikaisesti Dominikaaniseen tasavaltaan.

Portugalilaiset televisiokanava TVI24 ja Correio de Manha -lehti ovat puolestaan väittäneet, että ex-kuningas olisi Lissabonin lähellä sijaitsevassa Cascaisin rantakohteessa, jossa hän vietti osan lapsuudestaan.

Entisen kuninkaan katoaminen on hämmentänyt espanjalaisia. Kansa on jakaantunut sen suhteen, tekikö Juan Carlos oikein jättäessään maan vai olisiko hänen pitänyt jäädä Espanjaan mahdollista oikeudenkäyntiä varten.

Juan Carlosin asianajaja on ilmoittanut, että lähdöstään huolimatta entinen kuningas on käytettävissä, jos syyttäjät haluavat kuulustella häntä.

2. Mitä Juan Carlos sanoi kirjeessään?

Palatsin julkaiseman tiedotteen mukaan Juan Carlos kirjoitti kuningas Felipelle, että halusi tämän voivan hallita ilman vaikeuksia "keskellä julkisia seuraamuksia, joita tietyt yksityiselämäni menneet tapahtumat aiheuttavat".

Juan Carlos kertoi lähtevänsä maasta, koska hän halusi palvella parhaalla tavalla Espanjan kansaa, maan instituutioita ja kuningasta.

– Kyseessä on päätös, jonka teen syvässä ahdistuksessa mutta suuressa mielenrauhassa, Juan Carlos kirjoitti uutistoimisto AFP:n mukaan.

Kuningas Felipe kiitti Juan Carlosia päätöksestä. Kuningas painotti historiallista merkitystä, joka hänen isänsä valtakaudella oli Espanjan demokratialle.

Kuvassa ovat Juan Carlos ja Felipe toukokuussa 2019.
Kuningas Felipe VI (oik.) on tehnyt eroa isäänsä, entiseen kuninkaaseen Juan Carlosiin (vas.).Paco Kampos / EPA

3. Mistä korruptiotutkinnassa on kyse?

Juan Carlosista on tullut häpeäpilkku Espanjan kuningashuoneelle ja hallitukselle, koska hänen toimiaan tutkitaan Espanjassa ja Sveitsissä.

Entisen kuninkaan epäillään saaneen sadan miljoonan dollarin eli 85 miljoonan euron lahjuksen Saudi-Arabian edesmenneeltä kuninkaalta luotijunaprojektin yhteydessä vuonna 2008.

Viranomaiset epäilevät, että summa olisi maksettu salaa sveitsiläiselle pankkitilille.

Lahjuksen tavoitteena ilmeisesti oli vauhdittaa Saudi-Arabian ja espanjalaisten urakointiyhtiöiden välistä hanketta rakentaa suurnopeusrautatie Medinan ja Mekan kaupunkien välille.

Espanjalaiset tiedotusvälineet ovat kertoneet, että Juan Carlos olisi luovuttanut osan lahjusrahoista entiselle naisystävälleen Corinna Larsenille.

Corinna zu Sayn-Wittgenstein (omaa sukuaan Larsen)
Corinna zu Sayn-Wittgenstein (omaa sukuaan Larsen). Hän oli kuningas Juan Carlosin pitkäaikainen naisystävä.Kai-Uwe Knoth / DPA / AOP

Juan Carlos ei ole suostunut kommentoimaan korruptiosyytöksiä.

Espanjan korkein oikeus ilmoitti kesäkuussa, että entisen kuninkaan toimista on aloitettu tutkinta, jonka yhteydessä arvioidaan hänen oikeudellista vastuutaan.

Espanjan kuninkaallisilla on valtakautensa aikana rikosoikeudellinen koskemattomuus. Juan Carlos kuitenkin luopui kruunustaan, mikä saattaa mahdollistaa syytteiden nostamisen häntä vastaan teoista, jotka ovat tapahtuneet vallanvaihdoksen jälkeen.

Maaliskuussa kuningas Felipe ilmoitti luopuvansa isänsä perinnöstä ja lakkauttavansa lähes 200 000 euron vuosittaisen määrärahan, jota hovi on maksanut Juan Carlosille.

Espanjan hallitus on toistuvasti pyytänyt Felipeä ottamaan enemmän etäisyyttä ex-kuninkaaseen.

4. Mikä merkitys Juan Carlosin lähdöllä on Espanjan monarkialle?

Entisen kuninkaan maanpako tuli huonoon aikaan Espanjalle. Maan koronatilanne kuuluu Euroopan vaikeimpiin. Samaan aikaan poliittinen tilanne on jännitteinen ja polarisoitunut.

Vasemmistolaista Podemos-puoluetta edustava varapääministeri Pablo Iglesias katsoo, että Juan Carlosin olisi pitänyt jäädä Espanjaan.

Iglesias kirjoitti Facebook-sivullaan, että Juan Carlosin pako ulkomaille ei ole entiselle valtionpäämiehelle sopiva teko ja se jättää monarkian vaarantuneeseen asemaan.

Podemosin parlamenttiryhmä meni vielä pidemmälle ja sanoi tiedotteessaan, että ei ole syytä jatkaa monarkiaa, jolta puuttuu minimitason eettiset arvot.

Jyrkkä kannanotto saattaa ärsyttää Podemosin hallituskumppania, sosialistista PSOE-puoluetta, joka kannattaa monarkiaa.

Mielipidemittausten mukaan espanjalaiset ovat jakaantuneet kahteen suurin piirtein tasavahvaan leiriin, joista toinen kannattaa monarkian säilyttämistä ja toinen tasavaltaan siirtymistä.

Korruptoitunutta monarkiaa vastustava mielenosoitus Madridissa 25. heinäkuuta.
Korruptoitunutta monarkiaa vastustava mielenosoitus Madridissa 25. heinäkuuta.Pierre-Philippe Marcou / AFP

5. Mikä merkitys Juan Carlosilla on ollut Espanjan sisäpolitiikassa?

Diktaattori Francisco Franco erotti Juan Carlosin vanhemmistaan pojan ollessa 10-vuotias ja valmisteli tämän seuraajakseen. Juan Carlos kruunattiin kuninkaaksi kaksi päivää Francon kuoleman jälkeen vuonna 1975.

Vanhan hallinnon harmiksi kuningas teki uudistuksia, jotka johtivat demokraattisiin vaaleihin vuonna 1977.

Juan Carlos olikin kansan suosiossa suurimman osan lähes neljä vuosikymmentä kestäneestä valtakaudestaan.

Vuonna 1962 Juan Carlos meni naimisiin kreikkalaisen prinsessa Sofian kanssa. Madridissa asunut pari sai kaksi tytärtä ja yhden pojan.

Espanjalaiset olivat valmiit sulkemaan silmänsä suositun kuninkaan lukuisilta avioliiton ulkopuolisilta syrjähypyiltä.

6. Miten kansan suosikki joutui huonoon valoon?

Innokkaana urheilumiehenä ja metsästäjänä tunnetun Juan Carlosin julkisuuskuva alkoi hapantua vuonna 2012, kun hän otti vastaan saudiarabialaisen bisnesmiehen maksaman norsunmetsästysmatkan Botswanaan.

Luksusmatkalle osallistui myös Carlosin saksalainen naisystävä Corinna Larsen. Kuninkaan hurvittelu ärsytti espanjalaisia, koska maa kärsi samaan aikaan syvistä talousongelmista.

Matka paljastui, kun Juan Carlos mursi lantionsa ja hänet lennätettiin kotimaahan leikkaukseen. Kuningas esitti julkisen anteeksipyynnön poistuessaan sairaalasta kyynärsauvojen avulla.

Juan Carlos lähdössä sairaalasta kainalokepeillä
Espanjan kuningas Juan Carlos poistui sairaalasta kyynärsauvojen tukemana huhtikuussa 2012. Hän oli murtanut lonkkansa metsästysmatkalla Botswanassa.Paco Campos / EPA

Juan Carlosin tytärtä prinsessa Cristinaa syytettiin veropetoksesta vuonna 2014. Hän oli ensimmäinen Espanjan kuninkaallinen, joka joutui oikeuteen.

Prinsessa todettiin myöhemmin syyttömäksi, mutta hänen aviomiehensä sai tuomion.

Lisää aiheesta:

Espanjan entinen kuningas lähtee maasta kesken korruptiotutkinnan

Espanjan ex-kuninkaan suo syvenee – Juan Carlosin hämäräbisneksiä tutkii nyt korkeimman oikeuden syyttäjä

Espanjan ex-kuningasta Juan Carlosia pidettiin aikoinaan demokratian pelastajana – nyt häneen ruumiillistuu korruptio ja eliitin moraalittomuus

Espanjassa muhii kuninkaallinen kriisi – kuningas luopui perinnöstään, isän epäillään saaneen miljoonia saudeilta

Lähteet: AFP, AP, Reuters