Oulun kauppahallin remontti on viimein valmis – ovet avataan asiakkaille ensi viikolla

Remontissa on ollut monia käänteitä: sen aloittaminen viivästyi ja yrittäjät eivät saaneetkaan kaupungilta väistötiloja.

kauppahallit
Oulun kauppahallin tyhjä käytävä
Haastattelussa Oulun kaupungin tilapalvelujen vs. rakennuttamispäällikkö Ville Laitinen ja kalakauppias Minna Pekuri.

Oulun kauppahallin laaja peruskorjaus on valmis. Ovet avataan asiakkaille ensi viikon torstaina.

Yli sata vuotta vanha kauppahalli oli kiinni lähes kaksi vuotta remontin vuoksi. Kyseisenä aikana on uusittu taloteknisiä järjestelmiä, tehty uutta tilaa myös vanhoja olemassa olevia rakenteita on kunnostettu.

Vanhan tilan remontointi on ollut haastavaa, sillä tavanomaiseen korjauskohteeseen verrattuna kauppahallissa on ollut paljon käsin tehtävää työtä. Työn tekemisestä ovat vastanneet paikalliset yritykset. Pyrkimyksenä on ollut, että kauppahalli muuttuu mahdollisimman vähän remontin myötä.

Oulun kaupungin tilapalvelujen vs. rakennuttamispäällikkö Ville Laitinen pitää Oulun kauppahallia valtakunnallisesti harvinaislaatuisena rakennuksena.

– Tämä on merkittävä kohde koko Pohjois-Pohjanmaan mittakaavassa. Kauppahalli sijoittuu Oulun keskustan keskeisimmälle alueelle, eli on varmasti tärkeä rakennus oululaisille.

Kauppahallin remontin varrella on ollut monenlaisia käänteitä: remontin aloittaminen viivästyi useita kuukausia, budjetti nousi vajaaseen viiteen miljoonaan euroon ja Oulun kaupunki ei järjestänyt väistötiloja kauppahallin yrittäjille, vaikka niitä oli suunniteltu jo pidempään. Osa yrittäjistä joutui laittamaan lapun luukulle.

Kauppahallissa on nyt yhteensä 13 myymäläpaikkaa, yhdessä niistä on kalakauppias Minna Pekuri. Hän on ollut kauppahallissa yrittäjänä 35 vuotta. Hän pärjäsi kauppahallin remontin ajan hyvin ja oli töissä kalatehtaalla. Pekurista on kuitenkin mukava tulla takaisin kauppahalliin.

– Hyvältä täällä näyttää ja hyvin on onnistuttu remontissa.

Kalakaupan lisäksi Oulun kauppahallissa on muun muassa liha-, vihannes-, ja maustekauppa sekä leipomo ja lounaspaikka.

Lue myös: Kaupunkikulttuuria vai puhdasta yritystoimintaa? Oulussa kauppahalliyrittäjiä kohdellaan kylmemmin kuin Helsingissä: "Aikamoinen järkytys"

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)