Merimetsoilla Suomen ensimmäinen onnistunut pesintä sisämaassa: kiistelty lintu valloitti Enäjärven Porissa

Linnut ovat rantautuneet sisämaahan ravinnon perässä.

merimetsot (suku)
Merimetsot pesimässä ensi kertaa sisämaassa
Merimetsot pesimässä ensi kertaa sisämaassa

Merimetsokolonia on pesiytynyt Porin Enäjärvelle. Kyseessä on Suomen ensimmäinen järvellä ja sisämaassa tapahtuva onnistunut merimetsojen pesintä.

Linnut ovat rantautuneet sisämaahan ravinnon perässä. Tiettävästi muualla ei järvipesintää ole yritetty.

– Pesintään liittyviä havaintoja ei ole muualla sisämaassa tehty. Kaikki muut pesäpaikat ovat olleet jokisuistoissa tai saaristoissa, kertoo BirdLifen lintuasiantuntija Antti J. Lind.

Karttagrafiikka Enäjärven sijainnista suhteessa Porin keskustaan.
Enäjärvi sijaitsee noin 15 kilometrin päässä Porin keskustasta.Paula Collin / Yle

Poikaskuolleisuus korkea

Noin 45 hehtaarin laajuisella Enäjärvellä pesiviä merimetsoja on havaittu noin 60 paria. Keskimäärin emoille syntyy 3–4 poikasta. Lind arvioi, että merimetsoja on paikalla 200–300 yksilöä.

– Poikaskuolleisuus on korkea. Noin 10–20 prosenttia nuorista linnuista on voinut hävitä tässä vaiheessa merikotkien ja muiden vastaavien takia.

Merimetsoja puussa Porin Enäjärvellä.
Merimetso on rannikkolaji, joka pesii pääsääntöisesti puissa.Katja Halinen / Yle

Tarkka pesälaskenta suoritettiin kesäkuun puolivälissä, jolloin löydettiin 58 asutun näköistä pesää.

Rehevöityminen parantaa järvioloja linnuille

Ensimmäiset merimetsot ilmestyivät Enäjärvelle huhtikuun puolivälin kieppeillä, järven vapauduttua jääpeitteestä kokonaan ja kalojen kutemisen alettua.

Pesintävaiheessa Enäjärvellä on ollut hyvin ravintoa, kuten kutemaan saapuvia ahvenia ja särkiä.

Enäjärvi on melko niukkaravinteinen merimetsoille.

BirdLife Suomen lintuasiantuntija Antti J. Lind katsomassa kaukoputkella Porin Enäjärvellä.
BirdLife Suomen lintuasiantuntija Antti J. Lind kertoo Enäjärven kolonian olevan tavanomaista pienempi.Katja Halinen / Yle

– Suurin osa näistä linnuista käy kalassa merellä ja kantaa ruokaa tänne. Siinä samalla ne tuovat ravinteita, jotka vaikuttavat järveenkin, Lind kertoo.

Merimetsojen myötä Enäjärvi voi rehevöityä enemmän, mikä tässä tapauksessa saattaa jopa parantaa järvioloja lintujen kannalta. Esimerkiksi naurulokki voi tämän myötä alkaa pesiä jälleen alueella.

Sisämaapesintä voi yleistyä

Vaikka kyseessä on ensimmäinen järvellä tapahtuva merimetsojen onnistunut pesintä, pesimättömien lintujen oleskelu sisämaassa ei ole epätavallista.

Elokuun loppupuolella muuttoon varautuvat linnut siirtyvät järville ruoan perässä.

Merimetsoja tepastelee rantakalliolla.
Poikueiden levittäytyessä ja muuton alkaessa, merimetsot ovat tuttu näky vesistöillä läpi maan.Nina Bergman/Yle

Lintuasiantuntija Antti J. Lind pitää mahdollisena, että merimetsot ilmaantuvat muuallekin sisämaahan pesimään.

– Vaikka linnut viihtyvät merialueilla, ravintotilanne on se, joka ratkaisee. Myös meren läheisyys ja helppo pääsy merelle vaikuttavat päätökseen.

Merimetsoille tilaa sisämaassakin

Merimetsokanta Satakunnassa on tällä hetkellä miltei 7 000 yksilöä. Määrä on kasvanut yli tuhannella vuoden takaiseen. Parimäärä isoissa kolonioissa on kuitenkin pienentynyt useilla sadoilla pareilla.

Raumalla puolestaan määrä on tuplaantunut, mikä voi selittyä lintujen siirtymisellä kolonioista toiseen.

Yli puolet Satakunnan merimetsokannasta on Rauman sataman luodoilla.

Lindin mukaan merimetsot mahtuvat hyvin sisämaahankin.

Skarv i sitt bo, Vasa skärgård
Merimetso voi jatkossa levitä sisämaahan laajemminkin.YLE/Joakim Lax

– Jos pelkää oman mökkinsä tai talonsa puolesta, niin kannattaa huhti-toukokuussa liikkua paikalla ahkerasti. Se on helpoin tapa pitää merimetsot poissa tiluksilta.

Juttua täydennetty 6.8: Lisätty tieto, että Enäjärvellä tapahtunut merimetsojen pesintä on ensimmäinen onnistunut pesintä sisämaassa.

Lue lisää:

Merimetso näyttäytyy myös sisäjärvillä – Eläkeläismies kuvasi tumman linnun Kallavedellä Kuopiossa

Vanajavedellä tuhottu seitsemän merimetson pesää – pesintä oli ensimmäinen sisämaassa

Merimetsoja on paikoin haitaksi asti – lintujen vähentämiseksi mietitään kahta vaihtoehtoa: Öljyä tai tulta munille

Kalastajan kauhu, merimaiseman pilaaja, ruma vieraslaji — vihataanko merimetsoa vääristä syistä?