Etätyöläisen ykköshankinta on sähköpöytä – kotitoimiston voi kalustaa myös käytetyillä kalusteilla

Kotitoimistoja on kalustettu innokkaasti, kun korona teki etätyöstä arkea.

Kalustekierrätykseen erikoistuneesta Pa-Ri Materiasta kerrotaan, että kotitoimistoa kalustetaan nykyisin kodin muun sisustuksen mukaan. Kuva: Varpu Mäntymäki/Yle

Koronaviruksen aiheuttama etätöiden lisääntyminen on saanut etätyötä tekeviä hankkimaan toimistokalusteita koteihinsa.

Etätyön helpottamiseksi on ostettu etenkin pieniä, nostettavia sähköpöytiä. Kauppansa tekevät sekä uudet, että käytetyt pöydät.

– Viime kuukausina on hankittu paljon myös erilaisia istuimia ja verkkokauppa on kasvanut merkittävästi. Nousua on ollut useita satoja prosentteja, kertoo toimistokalusteita myyvän OffiStoren toimitusjohtaja Marko Björklund.

Etätyö jatkuu edelleen tiiviisti monissa yrityksissä. Työntekijöitä palaa vähitellen toimistoihin, mutta etätyö jää monilla osaksi arkea.

Toimistokalusteita menee myös jatkossa kotitoimistoihin.

– Markkinat kasvavat ja se yksi työpiste jossain tietyssä paikassa ei välttämättä enää riitä. On mietittävä vaihtoehtoja, jotka mahdollistavat etätyöskentelyn, silloin kun siihen on tarvetta, Björklund sanoo.

Käytetyt kalusteet ja kierrätys kiinnostavat

Kotitoimistojen kalustaminen on huomattu myös kalustekierrätykseen erikoistuneessa Pa-Ri Materia -yrityksessä.

Yritys ei kerro myynnin tarkkoja kasvulukuja, mutta kotiin hankittavien toimistokalusteiden myynnissä on ollut selvä piikki korona-aikana.

– Kotikalustamista on tehty paljon viime kuukausina, eli ergonomia on laitettu kuntoon, kertoo Pa-Ri Materian Kuopion liikkeen myyntipäällikkö Heljä Kuosmanen.

Tyypillistä on se, että kotitoimiston halutaan mukailevan kodin muuta sisustusta. Enää ei oteta automaattisesti mustavalkoista pöytää tai harmaata kantta.

Kuosmanen painottaa etätyöhuoneen sisustamisessa oikeaa mitoitusta. Valtavaa kuuden neliön suuruista pöytää ei kannata hankkia, sillä nykyisin työskennellään paljon kannettavalla tietokoneella ja paperit ovat vähentyneet huomattavasti.

– Sähköpöytä on hyvä jos perheessä on useampi etätyöläinen. Pöytää voivat käyttää kaikki ja sen nostaminen ja säätäminen on todella helppoa.

Pöytäpäätöksen jälkeen on mietittävä sopiva tuoli. Heljä Kuosmanen neuvoo hankkimaan kotitoimistoon myös vähän säilytystilaa. Tällöin työpöytä pysyy siistinä eivätkä paperit loju esillä.

Paperit keräävät pölyä, joten ovelliset kaapit ovat hyvä vaihtoehto.

Pa-Ri Materian Kuopion myyntipäällikkö Heljä Kuosmanen Kuva: Varpu Mäntymäki/Yle

Koronatilanteen yllättäessä keväällä puhelin alkoi soida kalustekierrätysyrityksessä. Kuluttajat ovat kyselleet ja olleet kiinnostuneita etenkin käytetyistä työpöydistä.

– Aika pitkälle on myyty puolet ja puolet uutta ja käytettyä. Asiakkaat miettivät miltä se kaluste näyttää kotona, kertoo Heljä Kuosmanen.

Kuosmanen kertoo esimerkin kalustekaupoilla käyneestä pariskunnasta. He olivat työskennelleet aiemmin keittiön pöydällä vastakkain.

– Toisella alkoi selkä oireilla ja he päättivät laittaa kotitoimiston ergonomian kuntoon. Pariskunta osti sähköpöydät ja satulatuolit.

Seisontamatto auttaa jalkoja

Yksi etätyöläisen apuväline on seisontamatto. Niiden kysyntä on ollut myös selvässä kasvussa.

– Seisontamatto antaa jaloille mukavan ja pehmeän tunteen. Verenkierto toimii, eivätkä jalat väsy jos seisoisi kahdeksan tuntia kovalla lattialla, sanoo Heljä Kuosmanen.

Seisontamatoissa on paljon eri väri- ja materiaalivaihtoehtoja. Kotitoimistoon voi hankkia vaikka korkkipintaisen maton.

Kotitoimiston ostetaan jonkin verran myös akustiikkalevyjä. Niillä voi saada värikkyyttä omaan työhuoneeseen ja häivyttää melua.

Myyntipäällikkö Heljä Kuosmasen mukaan etätyötä varten tehtäviin kalustehankintoihin on käytetty tyypillisesti 500–1 000 euroa. Kuosmanen on tyytyväinen, että osa työnantajista on tullut kustannuksissa vastaan ja maksanut jopa kokonaisen etätyöpisteen kalustamisen.

Oletko hankkinut etätöitä varten huonekaluja? Millaisia kokemuksia sinulla on etätöiden tekemisestä kotona? Aiheesta voi keskustella 6.8.2020 klo 23 saakka.

Lue myös: