Opetushallituksen ennuste: Peruskoulujen määrä voi lähes puolittua Pohjois-Savossa vuoteen 2040 mennessä

Opetushallituksen synkimmässä ennusteessa peruskoulujen määrä putoaisi 45 prosentilla 20 vuoden aikana. Lievimmänkin ennusteen mukaan koulujen määrä putoaa vajaalla kolmanneksella.

Pohjois-Savo
aapiskirja ja ekaluokkalainen tyttö
Koulut aloittavat syyslukukauden ensi viikolla. Kuvituskuva. Johanna Manu / Yle

Opetushallituksen tuoreen ennusteen mukaan peruskoululaisten määrä putoaa hurjalla tahdilla Pohjois-Savossa.

Pohjois-Savossa oppilaiden määrä voi selvityksen mukaan pudota yli 29 prosentilla vuoteen 2040 mennessä. Oppilasmäärän pudotus näkyy vääjäämättä myös koulujen määrässä.

Lievimmän ennusteen mukaan maakunnan koulujen määrä putoaisi vajaalla kolmanneksella.

Jos koulujen kokoa taas kasvatettaisiin nykyistä tahtia, peruskoulujen määrä putoaisi Pohjois-Savossa 45 prosentilla vuoteen 2040 mennessä.

Ennuste perustuu selvityksiin maakunnan kehityksestä ja Tilastokeskuksen väestöennusteisiin.

Peruskouluverkko harvenee koko maassa

Peruskoulujen määrä on laskenut merkittävästi 2000-luvulla. Vuonna 2018 kouluja oli 42 prosenttia vähemmän kuin vuosituhannen alussa. Opetushallitus ennustaa, että koulujen koko kasvaa koko maassa ja samalla peruskouluverkko harvenee.

Kuopiossa yhdistyy kolme peruskoulua vuodenvaihteessa. Yhdistyvät koulut ovat Hirvilahden koulu, Kaislastenlahden koulu ja Rytkyn koulu. Uuden koulun nimi Von Wrightin koulu.

Suurin osa maakunnan kouluista aloittaa syyslukukautensa ensi viikolla 12. elokuuta.

Tänä syksynä Pohjois-Savossa koulutiensä aloittaa lähes 2 500 ekaluokkalaista. Esiopetuksessa aloittaa lähes saman verran lapsia.

Lue myös:

Suomen pienimmässä koulussa on kuusi oppilasta, suurimmassa 1 500 – koulujen määrä vähenee jatkossa selvästi, erityisesti pienet vaarassa

Koulut varautuvat lähiopetuksen alkamiseen – Opetushallituksen pääjohtaja: "Voi olla, että joudutaan poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin"