Koirien aiheuttamista porovahingoista kerätään tilastotietoa – arviolta sata tapausta vuosittain, kuolemia muutamia kymmeniä

Esimerkiksi viime keväänä arviolta viisi poroa kuoli ja 30 loukkaantui koirien hyökättyä porojen kimppuun Inarissa. Tällaisia tapauksia on vuosittain useampia, mutta niistä ei ole tähän asti ollut laisinkaan tilastotietoa.

poro
Koiran raatelemaksi joutunut kuollut poro.
Tämä poro päätyi koiran raatelemaksi viime keväänä. Ensin neljä poroa ja myöhemmin vielä yksi menehtyi koiran hyökättyä niiden kimppuun Inarissa.Paliskuntain yhdistys

Viime keväänä kaksi irtokoiraa hyökkäsi kohtalokkain seurauksin porojen kimppuun Inarissa. Tuolloin useampi poro kuoli ja ainakin 30 loukkaantui. Tämä on yksi tapaus, jossa koirat ovat aiheuttaneet poroille vahinkoa, mutta ei ainoa.

Lue lisää: Koirat raatelivat yli 30 poroa Inarissa – ainakin neljä kuoli

Nyt koirien aiheuttamien vahinkojen määrää on alettu selvittämään, sillä aiemmin tapauksia ei ole lainkaan tilastoitu. Näin ollen esimerkiksi viranomaisilla ei ole konkreettista tietoa siitä, kuinka paljon ja millaisia vahinkoja poroille on voinut aiheutua. Lisäksi tilastoinnilla voidaan jatkossa seurata sitä, tapahtuuko vahinkoja enemmän vaikkapa tiettynä vuodenaikana.

Paliskuntain yhdistys selvittää asiaa verkossa täytettävällä kaavakkeella yhdessä Metsähallituksen, Riistakeskuksen ja Maa- ja metsätalousministeriön kanssa.

Noin sata tapausta vuodessa

Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Ollila arvioi, että konkreettisia vahinkoja tapahtuu poronhoitoalueella noin sata vuosittain. Henkensä menettää koirien aiheuttamien vahinkojen vuoksi muutamia kymmeniä poroja.

– Kun yritämme kertoa tästä ongelmasta, niin viranomaisten vastaus on aina se, että näitä vahinkoja ei tapahdu tai että ne ovat harvinaisia. Tämä johtuu nimenomaan tilastojen ja rekisteröinnin puuttumisesta, jonka pyrimme tällä ilmoitusmenettelyllä korjaamaan, kertoo Anne Ollila.

Anne Ollila on Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja.
Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Ollila kertoo koirien aiheuttamien vahinkojen olevan monenlaisia. Vesa Toppari / Yle

Maa- ja metsätalousministeriön neuvotteleva virkamies Tapani Sirviö kertoo, että ongelma on ministeriön tiedossa. Sirviö sanoo, että jo pitkään poronhoitajien taholta on tullut viestiä, että koirien aiheuttamia vahinkoja on enemmän kuin vahingonkorvaustapauksia. Juuri tämän takia selvitys ja tilastojen saaminen on tarpeellista.

– Tilastotiedosta on apua tämän ongelman tiedostamiseen. Nimenomaan erityisesti hirvenmetsästäjien keskuudessa. Tyypillinen tapaus on sellainen, että hirvikoira ajaakin hirven sijasta poroja ja vahingoittaa näitä, kertoo Sirviö.

Kuolleita poroja.
Paliskuntain yhdistys vetoaa keväisin ulkoilijoihin, jotta he pitäisivät koiransa kytkettyinä, ettei tämänkaltaisia tapauksia pääsisi käymään. Näiden porojen kohtaloksi koitui tokkaan vapaana rynnännyt koira.Kirsti Länsman / Yle

Pienikin koira pystyy tappamaan poron

Porotokkaan vapaana ryntäävä koira voi aiheuttaa hetkessä suuret vahingot pelkästään säikäyttämällä porot juoksemaan. Tällöin ne helposti synnyttävät vasansa ennenaikaisesti, mikä on usein kohtalokasta vasan lisäksi emälle.

– Koirilla on luontainen saalisvietti ja yllättävän pienikin koira pystyy tappamaan poron. Koirat on muistettava pitää kiinni, Anne Ollila kertoi keväällä koirien hyökättyä porojen kimppuun kohtalokkain seurauksin.

Vahingot voivat olla esimerkiksi myös sellaisia, joissa koirat hajottavat jotain tai poronvasat joutuvat erilleen emästään. Lisäksi porot voivat loukkaantua. Yhtenä esimerkkinä Ollila nostaa esiin porokolarit, joita voi tapahtua koirien ajattaessa poroja autojen eteen tielle.

Tavoitteena ratkaisut ongelmiin ja haasteisiin

Kuluneen kesän aikana ilmoituksia koirien aiheuttamista porovahingoista on verkon kautta tullut muutamia, mutta kartoitus on vasta alkutekijöissään. Ilmoituksen voi tehdä kuka vain, joka on nähnyt vahingon tapahtuvan.

– Tavoitteena on saada aikaan konkreettisia parannuksia, Ollila toteaa.

Suoma alimus boazologuid guorahalli bargojoavkku ságadoalli lea Tapani Sirviö eana- ja meahccedoalloministeriijas.
Maa- ja metsätalousministeriön neuvotteleva virkamies Tapani Sirviö kertoo, että tilastotiedosta on apua koirien aiheuttamien porovahinkojen kartoittamisessa. Tällaista tilastotietoa ei ole aiemmin kerätty.Vesa Toppari / Yle

Maa- ja metsätalousministeriön neuvotteleva virkamies Tapani Sirviö sanoo, että tilastojen kautta voidaan osoittaa missä ongelma-alueita on sekä aloittaa keskusteluja siitä, miten ongelmat ratkaistaisiin. Sirviön mukaan alustavassa arviossa näyttää siltä, ettei ongelma koske koko poronhoitoaluetta, vaan painottuu joihinkin kohtiin.

– Poronhoitoalueella olevien koirien on oltava tottuneita poroihin. Kun tietoisuus lisääntyy, esimerkiksi metsästäjät voivat ottaa koirilleen vakuutuksia mahdollisten vahinkojen varalta, selvittää Sirviö.