1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. festivaalit

Korona ei estä maan vanhinta festaria – Aitoon Kirkastusjuhlat pidetään poikkeusjärjestelyin

Kirkastusjuhlille otetaan puolet normaalista väkimäärästä.

festivaalit
Sanni Hartwall Arena -keikallaan.
Sanni on yksi Aitoon Kirkastusjuhlien esiintyjistä. Juuli Aschan, YleX

Pirkanmaan Pälkäneellä on vietetty Kirkastusjuhlia vuodesta 1882 lähtien. Edes sotavuodet eivät katkaisseet perinnettä, tosin tanssikiellon vuoksi juhlat olivat vaatimattomammat.

Koronakevät melkein katkaisi perinteen. Heinäkuun alkuun sovittu festari peruttiin, kun isot yleisötilaisuudet kiellettiin.

Nyt rajoituksia on purettu, ja festari on päätetty järjestää sittenkin. Päätös tehtiin heinäkuun lopulla, ja ohjelma rakentui neljässä päivässä.

Aitoon Kirkastusjuhlat järjestetään 21.–22. elokuuta, tällä kertaa kaksipäiväisinä. Järjestävä taho eli Aitoon VPK ottaa koronatilanteen huomioon poikkeusjärjestelyin.

– Luotamme siihen, että pystymme järjestämään kaiken turvallisesti ja laadukkaasti. Uskomme myös, että kävijät toimivat vastuullisesti, eikä kukaan lähde kipeänä liikkeelle, toteaa Aitoon VPK:n puheenjohtaja Erkki Hyöki tiedotteessa.

Alueelle otetaan korkeintaan 2500 kävijää eli puolet normaalista maksimimäärästä. Esiintymislavat rakennetaan ulos, ja koko festarialue muuttuu alle 18-vuotiailta kielletyksi anniskelualueeksi.

Lavalle nousevat muun muassa Apulanta,Sanni, Gasellit, Atomirotta, Gettomasa ja Black Devils & Ile Kallio.

Lue seuraavaksi