1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. rattiraivo

Rattiraivoa Joensuussa – ohitetun kuristaminen johtaa poliisitutkintaan

Ohitus teollisuusalueella iltapäiväliikenteessä sytytti kuljettajat niin, että seurauksena voi olla oikeusjuttu.

rattiraivo
Mies näyttää keskisormea ratin takana.
Aggressiivisuus liikenteessä koituu helposti vaaraksi turvallisuudelle. Kuvituskuva.Yle

Rattiraivo iski kahteen mieheen Joensuussa tiistaina iltapäivällä.

Tapahtumat alkoivat, kun auto oli kääntymässä Raatekankaantiellä vasemmalle kaistalle. Tällöin takaa tullut kuljettaja oli kiilannut voimakkaasti kiihdyttäen kääntyvän auton eteen.

Edellä ajanut oli joutunut tekemään nopean väistöliikkeen estääkseen törmäyksen.

Tapahtuneesta suivaantuneena ohitettu kuljettaja oli lähtenyt seuraamaan eteensä kurvannutta henkilöautoa.

Autot päätyivät hallin pihalle Aspitiellä, jossa ohitettu halusi kysyä tapahtuneesta.

Seurattu kuljettaja oli hermostunut ja turvautunut väkivaltaan. Hän oli kuristanut kysyjää kaulasta, painanut auton ovella ja pitänyt nyrkkiä lyöntiasennossa.

Poliisi ei tavoittanut pahoinpitelystä epäiltyä kuljettajaa, mutta hänen henkilöllisyytensä on poliisin tiedossa.

Asiaa tutkitaan pahoinpitelyn lisäksi laittomana uhkauksena ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Molemmat osapuolet ovat joensuulaisia.

Lue seuraavaksi