Koronavirus aktivoitumassa taas Varsinais-Suomessa – ylilääkärin mukaan ulkomailta tulevat eivät noudata karanteenisääntöjä

Varsinais-Suomessa on viimeisen vuorokauden aikana todettu neljä uutta koronavirustapausta.

Varsinais-Suomi
Tyksin T-sairaala
Linus Hoffman / Yle

Viimeisen vuorokauden aikana Varsinais-Suomessa on todettu neljä koronavirustapausta. Yhteensä tapauksia on nyt todettu maakunnassa 403.

Tyksin tartuntataudeista vastaavan ylilääkärin Esa Rintalan mukaan tartuntatilanne on aktivoitumassa maakunnassa. Viimeisen viikon aikana tartuntoja on todettu 12.

– Yhteistä kaikille tartunnoille on että ne linkittyvät ulkomaanmatkaan. On oltu ulkomailla ja palattu Suomeen, sairastuttu ja tartuntoja on tapahtunut perheissä, Rintala kertoo.

Ulkomaanmatkailu näyttää Rintalan mukaan olevan tämän hetken suurin väylä, jota kautta tartuntoja tulee.

Tartunnat saatu jäljitettyä, mutta karanteenia ei noudateta riittävän hyvin

Rintala kertoo että ongelmaksi näyttää myös muodostuneen voimassa olevien karanteenisääntöjen noudattaminen.

Tartunnanjäljitys toimii hänen mukaansa hyvin, mutta Tyksissä on törmätty ongelmaan omaehtoisen karanteenin noudattamisessa

– Ollaanko ulkomaanmatkan jälkeen karanteenissa vaaditut kaksi viikkoa? On paljastunut että karanteeneja ei noudateta, kuten pitäisi.

Siitä on Rintalan mukaan aiheutunut paljon uusia tartuntoja. Se huolettaa häntä.

"Tapahtumia ei olisi pitänyt järjestää"

Rintala kertoo odottavansa tulevaa viikonloppua pelonsekaisin tuntein. Silloin on kulunut viikko Turun alueella järjestetyistä festareista.

– Viikon sisällä tartuntoja alkaa ilmaantua, mikäli niitä on tapahtunut, Rintala sanoo.

Hän toivoo, etteivät massatapahtumat nouse ulkomaanmatkailun rinnalle toiseksi suureksi tartuntojen lisääjäksi.

Rintalan mukaan on kuitenkin liian aikaista puhua varsinaisesta toisesta aallosta. Se jää nähtäväksi pidemmän ajan kuluessa.

– Riskit ovat olemassa kun ulkomailta saa tulla, karanteeneja ei noudateta ja massatilaisuuksia järjestetään, niin onhan siinä kaikki eväät toiseen aaltoon, Rintala toteaa.

Yle Turku jatkaa ajantasaisen koronavirusartikkelin päivittämistä. Juttua pääsee lukemaan tämän linkin kautta.

Lisää aiheesta:

Koronarajoitusten purku näkyy Lounais-Suomen poliisin tehtävämäärissä – viikonloppuna poliiseja hälytettiin vapaapäiviltä töihin

Festariviikonloppu piti poliisin kiireisenä Turussa ja Naantalissa

Ulkomailla käynyt perhe sairastui koronavirukseen Raisiossa

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus