Oulun kaupunki sai yli 2 miljoonaa euroa koronan oppimisaukkojen paikkaamiseen – palkkaa nyt kymmeniä uusia opettajia

Suurin osa rahoista käytetään palkkoihin, ja töihin tavoitellaan 30–50 opetuksen ja varhaiskasvatuksen työntekijää.

Oulu
sivistys- ja kulttuurijohtaja, Mika Penttilä, Oulun kaupunki
Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Pentilän mukaan tavoitteena on saada tulevalle lukuvuodelle kymmeniä uusia työntekijöitä varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen.Timo Nykyri / Yle

Oulun kaupunki palkkaa kymmenittäin opetuksen ja varhaiskasvatuksen henkilöstöä seuraavan vuoden ajaksi.

30–50 henkilöä voidaan palkata kevääseen asti valtion erillisrahalla, arvioi kaupungin sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi koronavaikutusten paikkaamiseen opetuksessa ja varhaiskasvatuksessa Oululle yli kaksi miljoona euroa. Rahat käytetään pääosin palkkakustannuksiin.

Oululle myönnetystä tuesta neljäsosa on suunnattu varhaiskasvatukseen, loput perusopetukseen. Mika Penttilän mukaan rekrytointeja tehdään parhaillaan.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)