Katsommeko syksyllä taidetta maski kasvoilla? Ateneumin johtaja: “Emme voi pakottaa ihmisiä käyttämään niitä”

Metallifestivaali tarjoaa ilmaiset kasvomaskit viikonloppuna Tampereella. 

koronavirus
Museovieraita Ateneumin taidemuseon "Inspiraatio - nykytaide & klassikot" näyttelyssä, Helsinki, 4.8.2020.
Ateneumissa ei juuri kasvomaskeja näy.Jari Kovalainen / Yle

Teatterit, museot, elokuvateatterit sekä Kansallisooppera- ja baletti odottavat Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) linjausta kasvomaskien käytöstä julkisissa tiloissa. Kansallisoopperan ja -baletin pääjohtaja Gita Kadambi kertoo, että talossa suhtaudutaan maskeihin todella myönteisesti.

– Tällä hetkellä jo työntekijämme, jotka joutuvat olemaan lähikontaktissa työnsä puolesta, käyttävät kasvomaskeja tai -visiiriä.

– Sen lisäksi olemme ajatelleet varautua kasvomaskeihin. Niitäkin on mahdollista käyttää, jos THL linjaa niin, Kadambi sanoo.

Näytöksiin otetaan syksyllä vain puolet normaalista kapasiteetista, eli enimmillään 650 katsojaa. Lisäksi lippuja on aiempaa helpompi vaihtaa näytöksestä toiseen esimerkiksi flunssaoireiden takia.

Alkavan kauden tapauksena markkinoidaan Covid van tutte -oopperaa, joka on Minna Lindgrenin librettoon perustuva versio Mozartin Così fan tuttesta. Koronatilanne on vaikuttanut teoksen sisältöön.

Teattereissa keskustelu maskeista alkoi jo viime keväänä, mutta mitään yhteistä linjausta ei ainakaan vielä ole olemassa. Mahdollisia päätöksiä voidaan tehdä paikallisesti. Esimerkiksi Mikkelin teatteri ehti jo kertoa tarjoavansa katsojille ilmaiset kasvomaskit.

Alexander Ekmanin tanssiteos COW aloittaa Kansallisbaletin syyskauden. Ensi-ilta on 22.8.
Alexander Ekmanin tanssiteos COW aloittaa Kansallisbaletin syyskauden. Ensi-ilta on 22.8.T.M. Rives / Semper Oper

“Maskin käyttö omantunnonasia”

Ateneumin taidemuseossa ei juuri näy kasvomaskeja muilla kuin museon työntekijöillä. Museonjohtaja Marja Sakarin mukaan työntekijät ovat voineet käyttää kasvomaskeja tai -visiirejä.

– Emme voi velvoittaa asiakkaitamme käyttämään maskeja. Niiden käyttö on tällä hetkellä sellainen omantunnon asia.

– Odottelemme sitä, minkälaisen kannan THL ottaa, Sakari toteaa.

Ateneumissa kävijöitä muistutetaan koronapandemian olemassaolosta kuulutuksilla. Niissä palataan turvavälien ja käsihygienian merkitykseen. Talon johtaja toteaa, että Ateneumissa on rutkasti tilaa, ja saleissa on harvoin kerralla paljon ihmisiä.

– Asiakaspalvelu on koulutettu niin, että ihmisiä pyydetään odottamaan, jos joku paikka ruuhkautuu, Sakari sanoo.

Sama tilanne on myös muissa museoissa. Vain harva museovieras käyttää maskia.

– Hyvin vähän heitä on näkynyt. Museot ovat turvavälien suhteen hyvä kohteita, Museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä sanoo.

Museovieras Ateneumin taidemuseon "Inspiraatio - nykytaide & klassikot" näyttelyssä, Helsinki, 4.8.2020.
Maskin käyttö on omantunnonasia, sanoo Ateneumin museonjohtaja Marja Sakari. Kuva näyttelystä Inspiraatio – nykytaide & klassikot.Jari Kovalainen / Yle

“Odotetaan rauhassa ohjeistuksia”

Elokuvateatterit ovat kipuilleet koronapandemian kanssa keväästä lähtien. Suomen laajaa elokuvateatteriverkostoa edustavan liiton puheenjohtaja Aku Jaakkola uskoo, ettei mahdollinen maskisuositus muuta mitään elokuvateatterissa.

– En usko, että sillä on välittömiä vaikutuksia toimintaamme. Maskit eivät rajoita millään tavalla liikkumista elokuvateatterissa. Uskon, että teatterien toiminta jatkuu, kuten nyt, Aku Jaakkola Suomen elokuvateatteriliitosta sanoo.

Hän arvosteli keväällä viranomaisia siitä, että alalle annettiin aluksi sekavasti ohjeita koronatilanteessa. Jaakkolan mukaan tilanne kuitenkin petraantui.

– Odotetaan nyt rauhassa ammattilaisten ohjeistuksia. Ja tehdään niistä oma tulkintamme ja sen jälkeen suositukset jäsenistöllemme, Jaakkola toteaa.

Suomen suurin ketju Finnkino alkoi avata salejaan juhannuksen jälkeen. Yhtiön myyntijohtaja Hannele Wolf-Mannila kertoo sähköpostitse, että Finnkino luottaa kasvomaskien osalta lääketieteen ammattilaisten arvioihin ja suosituksiin sekä viranomaisten päätöksiin.

– Jos viranomaiset muuttavat ohjeitaan, muutamme toki toimintatapamme vaadittavien rajoitusten mukaisiksi, Wolf-Mannila kirjoittaa.

Suomessa järjestetään vielä tänä kesänä muutama massatapahtuma. Yksi niistä on tulevana viikonloppuna Tampereella pidettävä Saarihelvetti . Loppuunmyyty metallifestivaali on varannut ilmaisen kasvomaskin ja käsidesin jokaiselle festivaalivieraalle.

Aku Jaakkola tietokoneen äärellä.
En usko, että sillä on välittömiä vaikutuksia toimintaamme, Elokuvateatteriliiton puheenjohtaja Aku Jaakkola sanoo mahdollisesta maskisuosituksesta.Dani Branthin / Yle

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus