Kun työntekijä hurjastelee yhtiön autolla, toimitusjohtajalle saattaa rapsahtaa sakot – taksiyrittäjä: “voin menettää jopa elinkeinon”

Poliisitarkastaja toivoo, että uusi tieliikennelaki herättäisi yritykset ja muut yhteisöt täyttämään rekisteritietoihin vaadittavan käyttövastaavan.

tieliikennelaki
Henkilöauto ohittaa nopeusvalvontakameran.
Toimitusjohtaja voi saada ylinopeussakot, vaikka ei olisi ajanut edes kyseistä ajoneuvoa.Petteri Bülow / Yle

Tuomo Halminen sai työmatkalla vaimoltaan kauhistuneen viestin, jossa vaimo kertoi kotiin tulleen kirjeitä poliisilta. Halminen oli saanut taksiyrityksensä työntekijöiden ajamat ylinopeussakot.

Halmisen taksiyritykseen kuuluu noin 100 taksia. Ylinopeussakkoja oli tullut kaksi, joista toinen oli ehtinyt vanhentua.

– Lähdin ihmeissäni tutkimaan asiaa, että miten maailma on muuttunut, taksiyritys Menevän toimitusjohtaja kertoo.

Hän soitti poliisille, joka kertoi muutoksesta, joka astui voimaan uuden tieliikennelain myötä. Sen mukaan toimitusjohtaja voi saada ylinopeussakot maksettavakseen, jos työntekijä hurjastelee yhtiön autolla.

Toimitusjohtaja saa sakot eli liikennevirhemaksut vastuulleen, jos yritys ei noudata ajoneuvolakia. Lain mukaan yrityksen tai muun oikeuskelpoisen yhteisön on nimettävä ajoneuvoilleen käyttövastaavan, joka tietää, ketkä ajoneuvoilla ajavat. Jos käyttövastaavaa ei ole ilmoitettu ajoneuvon rekisteritietoihin, ylinopeussakko lähtee kaupparekisteritiedoissa olevalle vastuuhenkilölle, kertoo Poliisihallituksen poliisitarkastaja Konsta Arvelin. Yrityksissä tämä tarkoittaa usein toimitusjohtajaa.

Laki on ollut olemassa jo 14 vuotta

Laki ei itsessään ole muuttunut. Käyttövastaava on pitänyt merkitä rekisteriin vuodesta 2006 alkaen. Jos käyttövastaavaa ei ollut velvollisuuksista huolimatta ilmoitettu rekisteritietoihin ennen uutta tieliikennelakia, poliisi lähetti yrityksen postiosoitteeseen ensin tiedustelun siitä, kuka ajoneuvoa oli ajanut. Tiedustelua tehtiin harvoin suoraan toimitusjohtajalle.

Halminen kertoo, että tiedustelut tulivat aikaisemmin yritykselle, jolloin henkilökunta selvitti asian ajopäiväkirjojen avulla.

– Nyt sakot tulivat kotiosoitteeseeni minun omalla nimelläni, Halminen ihmettelee.

Uusi laki onkin helpottanut poliisin työtä, sillä ennen aikaa meni oikean henkilön etsimiseen, jos käyttövastaavan tiedot puuttuivat.

– 14 vuoden kuluessa on käynyt ilmi, että osa yrityksistä ja muista oikeuskelpoisista yhteisöistä laiminlyö oman velvollisuutensa ilmoittaa käyttövastaavan rekisteriin, jolloin asian selvittäminen poliisin puolella vaikeutuu huomattavasti, Arvelin huomauttaa.

Arvelin toivoo, että viimeistään uusi tieliikennelaki herättäisi yritykset ja muut yhteisöt täyttämään rekisteritietoihin vaadittavan käyttövastaavan.

– Perusrakennelma on ollut viimeiset 14 vuotta täysin samanlainen, mutta nyt me teemme suoraviivaisempaa työtä. Poliisin tehtävänä ei ole enää selvittää kuljettajaa, vaan vastuu siirtyy yritykselle.

Vastuuhenkilöllä on 30 päivää aikaa oikaista liikennevirhemaksu. Hänen on ilmoitettava poliisille, ettei ajanut ajoneuvoa ja kertoa, kuka ajoi. Jos vastuuhenkilö ei oikaise maksua, hän saa liikennevirhemaksut itselleen. Pahimmassa tapauksessa vastuuhenkilö voi saada ajokiellon, vaikka ei olisi edes ajanut kyseistä ajoneuvoa.

Kenen vastuu?

Halmisen mielestä muutos ei sovi yritysmaailmaan. Häntä huolettaa lyhyt oikaisuaika ja liikennevirhemaksujen seuraukset.

– Pelkään, että jokin sakoista jää huomaamatta, jos olen esimerkiksi lomalla. Minähän voin menettää ajokorttini. Taksialalla nämä asiat ovat vielä erityisen tarkkoja, kun mietitään liikennelupa-asioita. Voin menettää jopa elinkeinon.

Poliisitarkastaja korostaa liikennevalvonnan yhdenvertaisuutta, joka toteutuu paremmin muutoksen myötä. Ennen rekisteriin käyttövastaavan ilmoittanut henkilö sai rikesakkomääräyksen maksettavaksi, mutta velvollisuuden laiminlyönyt saattoi välttyä sakolta.

– Poliisilla saattoi mennä oikean henkilön etsimiseen enemmän resursseja, jolloin asian selvittämiseen käytetty aika ei vastannut asian merkitystä, ja asia saatettiin jättää huomiotta, Arvelin kertoo.

Halminen toteaa, että perusajatus taustalla on hyvä, mutta hän uskoo käyttövastaavan löytämisen olevan vaikeaa.

– Kuka ottaa henkilökohtaisen vastuun firman asioita, jos uhkana on henkilökohtaisen ajokortin menettäminen, jos asia ei selviä.

Juttuun lisätty Halmisen kommentit 6.8. klo 12:55