Yhdysvallat lupaa jopa 10 miljoonan dollarin palkkion tiedoista, jotka paljastavat ulkomaisen vaalihäirinnän

Palkkio tarjotaan tiedoista, joiden avulla paikallistetaan tai tunnistetaan vaaleihin kajonnut henkilö.

USA:n vaalit 2020
Ulkoministeri Mike Pompeo arvosteli jyrkin sanakääntein Kiinaa Kalifornian Yorba Lindassa pitämässään puheessa.
Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo kertoi miljoonapalkkiosta keskiviikkona. Kuva heinäkuulta Kalifornian Yorba Lindasta.David Swanson / EPA

Yhdysvallat tarjoaa enimmillään 10 miljoonan dollarin eli noin 8,4 miljoonan euron palkkiota tiedoista, jotka paljastavat vieraiden valtioiden tekemää vaalihäirintää marraskuun presidentinvaaleissa.

Asiasta kertoi Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo paikallista aikaa keskiviikkona.

Pompeon mukaan palkkio tarjotaan tiedoista, joiden avulla paikallistetaan tai tunnistetaan Yhdysvaltojen vaaleja häiritsevä henkilö, joka työskentelee vieraalle valtiolle.

Yhdysvaltain tiedustelupalvelujen mukaan Venäjä sekaantui Yhdysvaltojen vuoden 2016 presidentinvaaleihin tukeakseen tuolloin valituksi tullutta presidentti Donald Trumpia. Häirintää tehtiin erityisesti manipuloimalla sosiaalista mediaa.

Trump on useaan otteeseen kiistänyt väitteet. Tiedustelupalvelut ovat jo aiemmin kertoneet odottavansa, että Venäjä yrittää jälleen kajota Yhdysvaltojen vaaleihin. Pompeo ei kuitenkaan maininnut palkkiosta kertoessaan erikseen Venäjän häirintää.

Yhdysvalloissa järjestetään presidentinvaalit 3. marraskuuta. Republikaanien ehdokasta Donald Trumpia vastassa on demokraattien Joe Biden.

Yhdysvaltain joukot etsivät Euroopassa uusia tukikohtia

Ulkoministeri Pompeo kertoi keskiviikkona myös matkustavansa ensi viikolla Eurooppaan. Pompeo vierailee Puolassa, Tshekissä, Sloveniassa ja Itävallassa.Yhdysvaltain hallinto etsii parhaillaan tukikohtaa joukoilleen, jotka maa aikoo siirtää pois Saksan sotilastukikohdista.

Presidentti Trump ilmoitti kesäkuussa, että maa aikoo vähentää Saksaan sijoitettujen yhdysvaltalaissotilaiden määrää tuhansilla. Trump perusteli päätöstä muun muassa sillä, että Saksa ei pidä kiinni sotilasliitto Naton puolustusmenojen tavoitteista.

Heinäkuussa kerrottiin, että 6 400 sotilasta palaa takaisin Yhdysvaltoihin, kun taas lähes 5 600 siirretään muihin Nato-maihin, kuten Italiaan ja Belgiaan.

Puolan puolustusministeri Mariusz Blaszczak on kertonut, että Yhdysvallat aikoo sijoittaa tuhat sotilasta Puolaan.

Lue myös:

Trump suunnittelee ottavansa ehdokkuuden vastaan Valkoisessa talossa – Pelosi: Sellaista ei pitäisi edes ajatella ääneen

Lue uusimmat tiedot Yhdysvaltain presidentinvaaleista

Lähteet: AFP