1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. lainamarkkinat

Korona saa lainanottajat varautumaan ikäviin yllätyksiin – "Epävarmuuden lisääntyminen näkyy"

Erilaiset lainaturvatuotteet ovat kasvattaneet suosiotaan.

lainamarkkinat
raha
Lainatilastojen perusteella suomalaiset innostuivat koronakeväänä remontoimaan asuntojaan. AOP

Korona pakotti suomalaiset keväällä neljän seinän sisään ja sai ihmiset samalla innostumaan kodin kunnostamisesta ja vapaa-ajan asumisesta. Erilaisia kodintuotteita myyvät kaupat ovat tehneet olosuhteisiin nähden hyvää tulosta, ja sama trendi havaittu on myös rahoituslaitoksissa.

Nordea myönsi talouden sumuisista näkymistä huolimatta vuoden alkupuoliskolla asumiseen liittyvää rahoitusta Jyväskylän seudulla peräti neljänneksen enemmän kuin vuotta aiemmin

– Remonttilainoja ja vapaa-ajan asumiseen liittyviä lainoja otettiin keväällä kasvavassa määrin. Siinä näkyy ihmisten käyttäytymisen muutos, sanoo Nordean liiketoimintajohtaja Janne Kaisto.

Sekä Nordeasta että OP Keski-Suomesta kerrotaan, että varsinaisen asuntokaupan vilkkauteen koronalla ei toistaiseksi juuri näytä olleen Jyväskylän seudulla vaikutusta. Nordean Kaisto kuitenkin muistuttaa, että laajempien johtopäätösten tekemiseen aikaväli viime keväästä tähän päivään kovin lyhyt.

– Olemme asuntokaupassa hyvin pitkälti viime vuoden tasolla, eikä varsinaista notkahdusta ole markkinassa tapahtunut. On kuitenkin vaikeaa ottaa kantaa siihen, mitä tulevaisuudessa tullaan näkemään, Kaisto sanoo.

Lainaturvatuotteiden suosio kasvaa

Puheet ikuisten nollakorkojen aikaan siirtymisestä eivät näytä vakuuttaneen suomalaisia lainanottajia. Sekä Nordean että OP:n asiakkaiden parissa erilaiset lainaturvatuotteet kasvattivat keväällä tuntuvasti suosiotaan.

Alkuvuoden tulosjulkistuksen mukaan OP Keski-Suomella 45 prosenttia uusista asuntolainoista oli suojattu korkojen nousulta ja 30 prosenttiin lainoista on otettu takaisinmaksuturva eli vakuutus, jolla lainan maksuun saa tarvittaessa apua tietyin ehdoin. Asiakkaiden kasvanut varovaisuus on pantu merkille myös Nordeassa.

– Karkeasti arvioiden puolet meidän uusista lainoistamme on korkosuojattuja ja erilaisia vakuutuksia on noin kolmanneksessa lainoista. Epävarmuuden lisääntyminen näkyy asiakkaiden valinnoissa, Kaisto sanoo.

Lue seuraavaksi