Lappiin myönnettiin lisää hirvilupia tälle metsästysvuodelle

Tänä metsästysvuonna Lapissa saa pyytää kuusi prosenttia enemmän hirviä kuin viime vuonna.

Hirven pyyntilupamäärä pieneni koko Suomessa noin viisi prosenttia, mutta Lappiin lupia myönnettiin kuusi prosenttia viimevuotista enemmän. Arkistokuva vuodelta 2018. Kuva: Laura Valta / Yle

Suomen riistakeskus on myöntänyt virallisesti hirvieläinten pyyntiluvat 1.8. alkaneelle metsästysvuodelle. Syksyn ja talven jahdeissa on käytössä koko Suomessa kaikkiaan 47 691 hirvenpyyntilupaa. Yhdellä pyyntiluvalla saa kaataa yhden aikuisen tai kaksi vasaa, ellei pyyntiluvan ehdoissa ole muuta määrätty.

Hirven pyyntilupamäärä pieneni koko Suomessa noin viisi prosenttia, mutta Lappiin lupia myönnettiin kuusi prosenttia viimevuotista enemmän. Lappiin myönnettiin 11 041 pyyntilupaa, ja niillä on mahdollista pyytää yli 14 000 hirveä.

Viime vuonna koko Suomessa pyyntiluvista käytettiin noin 80 prosenttia ja Lapissa 72 prosenttia. Lapissa saatiin silloin saaliiksi 9 033 hirveä, joista kolmasosa oli vasoja.

Lapissa hirven metsästysaika on kaksivaiheinen. Metsästyksen ensimmäinen jakso alkaa syyskuun alussa, ja se keskeytyy niin sanotun kiimarauhoituksen ajaksi (21.9.–9.10.).

Lue lisää