Venatorin pigmenttitehtaan lopettaminen Porissa voi viivästyä jopa vuodella

Meri-Porin pigmenttitehtaan piti loppua vuonna 2021, mutta nyt Venator hakee jatkoaikaa vuoden 2022 loppuun saakka.

teollisuus
Venatorin (entinen Huntsman ja Vuorikemia) tehdas Meri-Porissa
Porin pigmenttitehdas.Katja Halinen / Yle

Porissa sijaitseva Venatorin pigmenttitehdas saattaa jatkaa toimintaansa vuoden 2022 puolelle.

Yhtiö ilmoitti aiemmin lopettavansa tehtaan vuoden 2021 aikana. Nyt tuotantolaitoksen toimitusjohtaja Pasi Vartiainen kertoo, että tarkkaa päivämäärää ei voida sanoa, ja viranomaisilta haetaan lupaa lopettaa toiminta vasta vuonna 2022.

Vartiainen ei kommentoi tarkemmin sitä, mistä syystä Venator haluaa lykätä lopettamispäivämäärää.

Tulipalo tuhosi

Meri-Porissa sijaitseva tehdas tuhoutui osittain vuonna 2017 suuressa tulipalossa. Sen jälkeen yhtiö päätti lopettaa tuotantolaitoksen vähitellen.

Jo nyt henkilökuntamäärä on vähentynyt merkittävästi. Tehtaan palkkalistoilla on 110 henkilöä, mutta koronan aiheuttaman kysynnän vähenemisen takia noin 60 prosenttia heistä on osittain tai kokonaan lomautettuna.

Ennen lopettamispäätöstä tehtaalla työskenteli 450 ihmistä.

Pasi Vartiainen sanoo, että tehtaalla on parhaillaan kesäaikainen tuotantokatkos. Jos koronapandemia helpottaa, lomautukset loppuvat syksyllä ja tuotanto palaa alkuvuoden lukemiin loppusyksystä.

Kun tehtaan toiminta loppuu, alueen siivoaminen vuosikymmenten teollisuustoiminnan aiheuttamista jätteistä vie oman aikansa. Porin kaupunki on korostanut, että Venator vastaa alueen kunnostamisesta.

Teollisuuslaitos aloitti toimintansa vuonna 1957 Vuorikemia-nimellä.