1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. perusturva

Toimeentulotukea tarvitsevien määrä kasvanut Tampereella 11 prosenttia – varsinkin lapsiperheillä ja yksin asuvilla hankalaa

Tampereen kaupunki on vetänyt yhteen koronan eri vaikutuksia.

Perusturva
Kelan postitettu toimeentulotukipäätös lähikuvassa, 16.8.2018.
Arkistokuva toimeentulotukipäätöksestä.Jari Kovalainen / Yle

Korona näkyy Tampereella toimeentulotukea saavien määrässä.

Toimeentulotuen tarve on kasvanut erityisesti lapsiperheissä ja yksin asuvilla. Tarpeen määrä alkoi kasvaa huhtikuussa.

Kesäkuussa toimeentulotukea sai noin 12 000 taloutta, mikä on 11 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

Taustalla vaikuttavat työttömyysluvut ja lomautukset. Kela myöntää perustoimeentulotuen ja kunta täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen.

Korona hidastanut muuttoliikettä

Väestönkasvuun pandemialla ei ole vielä ainakaan ollut vaikutusta. Muuttoliike on kuitenkin hidastunut. Tampereelle muutetaan ja kaupungista muutetaan pois vähemmän kuin viime vuonna.

Vielä jää nähtäväksi tuleeko alkusyksynä opiskelijoista muuttopiikkiä, sillä monen opinnot jatkuvat etänä.

Matkailupuolella ehti kesän aikana tulla helpotusta. Kaupungin mukaan myös liikennemäärät ovat palautumassa normaaleiksi.

Tampereen yhteenveto koronan vaikutuksista löytyy kaupungin nettisivuilta (siirryt toiseen palveluun).

Päivitetty 7.8.2020: Täydennetty, että kunta myöntää täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen.