Tuomas Holopaisen hyväksymät yksityiskohdat yllättävät uudessa Nightwish-näyttelyssä Kiteellä – Unkarista saakka tullut fani vaikuttui

Kiteen kaupunki rakentaa brändiään metallimusiikin varaan. Elinkeinopäällikön mukaan näyttely kestää kansainvälistä vertailua.

Nightwish
Nightwish-keskus on avattu Kiteelle
Nightwish-keskus on avattu Kiteelle

Unkarilaisella David Leitertillä on selkeä suunta Kiteen keskustassa: maanantaina avautunut A Nightwish Story-näyttely.

R-kioskin vieressä on koristeellinen uusi näyteikkuna. Näyteikkunassa avautuu fantasiamaailma, josta voi tunnistaa paloja Nightwishin levyjen kansista. Tummasävyisessä kuvassa on vahvoja luontoelementtejä. Näky on erikoinen sateisena päivänä pikkukaupungin keskustassa.

Kyseessä on kuitenkin Leitertin ja jo monen muun kävijän päämäärä, kaupungin oma ylpeys, Nightwish-yhtyeen tarinan kertovan näyttelyn sisäänkäynti.

David Leitert matkusti näyttelyyn Budapestistä saakka. Hän vierailee ensimmäistä kertaa Suomessa. Hän on käynyt näyttelyssä jo useampana päivänä.

– Nightwish on ollut aina iso osa elämääni. Tämä näyttely on mieletön etenkin bändin faneille. Yksityiskohdat ovat upeita, niihin saa helposti uppoamaan aikaa, Leitert kuvailee.

Kuvassa on unkarilainen David Leitert Nightwish-näyttelyssä.
David Leitert matkusti paikalle Unkarista. Hän pitää näyttelyä erinomaisesti toteutettuna. Meri Remes / Yle

Sisällä avautuu tummasävyinen, hieman elokuvateatteria muistuttava aula. Näyttelykierroksella katsoja uppoutuu tarinallisen hämyiseen tunnelmaan.

Leitert ei osaa nimetä yhtä suosikkikohtaansa näyttelystä, koska kaikki yksityiskohdat ovat hänelle uniikkeja. Näyttelyn avajaispäivänä hän otti fanikuvan paikalla olleen Tuomas Holopaisen kanssa.

Eteen tulee niin Nightwish-yhtyeen VIP-passeja kuin lavasteita, joiden lomassa on Nightwish-yhtyeestä kirjan aiemmin tehneen Markus “Mape” Ollilan kirjoittamaa tarinaa bändin vaiheista.

Élan-musiikkivideosta tuttu piano kiinnittää huomion.

Kiteen Nightwish keskuksen näyttelytila
Näyttelyn seuraamiseen saa äkkiä kulumaan aikaa, sillä yksityiskohtia on paljon. Ari Haimakainen / Yle

Rahoitusta EU:lta saakka

Kiteeläislähtöisen yhtyeestä kertova näyttely A Nightwish Story avattiin Kiteellä maanantaina. Kyseessä on pysyvä näyttely.

Samalla Kiteen kaupunki rakentaa brändiään rohkeasti metallimusiikilla.

Kiteen Nightwish keskuksen näyttelytila, "faniseinä"
Näyttelyn palauteseinä on täyttynyt kävijöiden ylistävistä post-it-lappukommenteista. Ari Haimakainen / Yle

Näyttelyä alettiin aktiivisesti koota joulukuun 2019 jälkeen, kun sen rahoitus varmistui. Kiteen vetonaulaksi suunniteltua näyttelyä ovat rahoittaneet Kiteen kaupunki, Kitee-seura. ELY-keskus ja EU:n maaseuturahasto.

– Kokonaisrahoitus koostuu kahdesta osasta: lähes 123 000 euron investointihankerahasta sekä kehittämishankerahasta, joka on 368 000 euroa. Kehittämishankerahoituksella maksetaan henkilökunnan palkat, markkinointi ja kehittäminen, sanoo Kiteen kaupungin elinkeinopäällikkö Mikko Heickell.

Kitee on jo aiemmin vetänyt yhtyeen faneja puoleensa sen vuoksi, että pikkukaupunki on yhtyeen johtohahmon, biisinkirjoittaja ja kosketinsoittajaTuomas Holopaisen kotipaikka.

Kiteen kaupunki on tyytyväinen uuden näyttelyn lopputulokseen.

– Näyttely kestää minkä tahansa kansainvälisen vertailun. Nightwishillä on faneja ympäri maailmaa, joten näyttely tuo vierailijoita Keski-Karjalaan, Mikko Heickell sanoo.

Materiaalia niin miksaajilta, puvustajilta kuin bändiltäkin

Näyttelyn avaus siirtyi kesäkuun alusta elokuun alkuun koronan vuoksi.

Järjestäjät odottivat avautumista malttamattomina.

– Näyttely on rakennettu niin, että täältä löytyy uutta niin asiaan vihkiytymättömille kuin faneille, kertoo projektipäällikkö Tuula Teräväinen.

Tuula Teräväinen, projektikoordinaattori, A Nightwish Story
Tällaista näyttelyä ei olisi voinut rakentaa ilman bändin apua, sanoo projektipäällikkö Tuula Teräväinen. Ari Haimakainen / Yle

Näyttelyn materiaali on kerätty monista eri lähteistä.

– Sitä on saatu muun muassa puvustajilta, miksaajilta ja Mape Ollilalta sekä tietysti bändiltä itseltään. Ydinporukka on ollut tätä toteuttamassa. Yhtiön graafikko Janne Pitkänen vastasi visuaalisesta ilmeestä, kertoo Teräväinen.

Kiteellä asunut Anne Pulksten kiirehti näyttelyyn

Kiteellä aiemmin asunut Anne Pulksten matkusti näyttelyyn Joensuusta.

– Tultiin kyllä heti, kun päästiin, Pulksten sanoo.

Hän sanoo tunteneensa Nightwish-yhtyeen perustajan Tuomas Holopaisen jo lapsena ja seuraavansa Holopaisen uraa. Hän pitää erityisesti melodisen herkistä kappaleista Nightwishin tuotannosta.

Kuvassa on kaksi kävijää Nightwish-näyttelyssä.
Vantaalaiset Anssi Kantola ja Elina Nikkanen odottavat näyttelyä innolla. – Arvostan bändiä metallimusiikin kuuntelijana, heillä on oikeasti hyviä biisejä, Kantola kiteyttää.Meri Remes / Yle

Näyttelyn tuotot Kitee-seuralle

Nightwish-näyttelyn materiaali ja kokonaisuus on yhtyeen perustajan Tuomas Holopaisen hyväksymää. On kuitenkin hyvä tarkentaa, etteivät musiikintekijät ole itse näyttelyn perustajia eivätkä siinä enää aktiivisesti mukana.

– Bändi elää kiinnostuneena mukana, mutta ei ole aktiivisesti itse tässä mukana, koska heillä on omat kiireensä, painottaa projektipäällikkö Tuula Teräväinen.

Näyttelyn tuotot menevät yksistään Kitee-seuralle eli kotiseutuyhdistykselle. Bändille näyttely ei ole tulonlähde.

Näyttelyn kävijätavoitetta on vaikea määrittää koronan vuoksi.

– Tämähän on pysyvä näyttely, joka on auki tiistaista sunnuntaihin ympäri vuoden. Tässä on vaihtuvaa sisältöä, joten kävijä voi löytää seuraavalla kerralla jotain uutta, Teräväinen sanoo.

Näyttelyn avajaisviikon kävijät ovat ihmetelleet näyttelyssä esillä olevia materiaaleja.

– Ihmiset äimistelevät, mistä kaikki on kerätty, Teräväinen sanoo.

Etenkin näyttelyn loppupuolen puvustus ja uusimman levyn materiaalit kiinnostavat kävijöitä.

Lue lisää:

Pään täyttää pauhu - Nightwishin Tuomas Holopainen vierastaa sosiaalista mediaa, joka jakaa ihmiset lahkoihin