Vaasan rakennuspalo lähti todennäköisesti parvekkeelta – evakuoiduille etsitään asuntoja

Luhtitalon sammutus- ja raivaustyöt jatkuvat myöhälle iltaan. Savusta ei ole enää vaaraa alueen ihmisille.

tulipalot
Rakennuspalo Vaasan Ajurikadulla 6.8.20
Sammutustyöt käynnissä Vaasan Ajurinkadulla.Anna Wikman / Yle

Vaasan keskustassa on sammutettu hätäkeskuksen suureksi luokittelemaa rakennuspaloa torstai-iltapäivä. Tuli on ollut irti puutaloalueella Ajurinkadulla.

Pohjanmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että sammutus- ja raivaustyöt kestävät iltamyöhään.

– Betonirunkoisen, kaksikerroksisen talon kattorakenteet olivat tulessa, kun saavuimme. Tuli ei kuitenkaan uhannut lähirakennuksia. Sammutustyöt kestävät useita tunteja, myöhään iltaan saakka, kertoo palomestari Ismo Ojala Pohjanmaan pelastuslaitokselta.

Asukkaat evakuoitu – kaksi henkilöä tarkistettaviksi

Luhtirakennuksen kaikki kymmenen huoneistoa on tyhjennetty. Kukaan ei pelastuslaitoksen mukaan ole loukkaantunut, mutta paikalta on viety kaksi henkilöä ensihoitoon tarkistettaviksi.

Palo saatiin rajattua ullakkotiloihin ja rakennuksen yläpohjaan. Asunnot ovat kuitenkin kärsineet mittavista savu- ja vesivahingoista.

– Huoneistot ovat erittäin huonossa kunnossa. Ne eivät ole pitkään aikaan asumiskunnossa. Vettä on käytetty täällä paljon, selvittää päivystävä päällikkö Jarmo Peltonen Pohjanmaan pelastuslaitokselta.

Peltosen mukaan Vaasan sosiaalipäivystäjät etsivät parhaillaan evakkoon joutuneille asuntoja. Myös Suomen Punainen Risti on paikalla auttamassa.

– Ensimmäinen yö menee monella asukkaalla varmasti hotellissa.

Palo lähti parvekkeelta

Palon syttymissyystä ei tässä vaiheessa ole tietoa, mutta pelastuslaitos on saanut selville palon lähtöpaikan.

– Palo on mitä todennäköisemmin lähtenyt parvekkeelta, Jarmo Peltonen arvioi.

Tutkintaryhmä pääsee töihin vasta, kun tulipalopaikka on jäähtynyt.

Savusta annettiin vaaratiedote

Pelastuslaitos ohjeisti iltapäivällä vaasalaisia sulkemaan ikkunat, ovet ja ilmanvaihdon. Savunmuodostus ei ollut koko ajan suurta, mutta palomestari Ismo Ojalan mukaan kattorakenteista pöllähteli aika ajoin runsaastikin savua. Savu kulkeutui Ajurinkadulta idän ja koillisen suuntiin.

Pohjanmaan pelastuslaitos antoi klo 17 myös virallisen vaaratiedotteen savusta, mutta se purettiin klo 18.30 aikaan.

Pelastuslaitos pyytää ihmisiä pysyttelemään poissa tulipaloalueelta.

Tulipalopaikalla on ollut 15 pelastuslaitoksen yksikköä. Myös liikenne alueelle on ollut osittain poikki.

Pelastuslaitos sai hälytyksen kello 14.30 jälkeen.

Rakennuspalo Vaasan Ajurinkadulla 6.8.20
Anna Wikman / Yle