Koulut valmistautuvat kiireellä alkavaan lukuvuoteen – käsiä pestään ja turvaväli pidetään, mutta pitääkö koulussa olla maski?

Kevään kokemus auttaa kouluja syksyn suunnittelussa, mutta etäkoulun oppimisvaje on kurottava umpeen.

koulut
Kuvassa koululaiset pesevät käsiään.
Koulut kehottavat oppilaita palauttamaan mieleen kevään rutiinit eli käsienpesun ja turvavälit. Sairaana kouluun ei saa tulla lainkaan.Silja Viitala / Yle

Koulujen varautuminen alkavaan lukuvuoteen jää useassa kunnassa loppukirin varaan.

Koulut ovat odottaneet ohjeita, miten opetus tulisi tämän hetkisessä epidemiatilanteessa järjestää.

Opetushallitus antoi omat koronaohjeensa jo kesä–heinäkuun vaihteessa, mutta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja opetusministeriö julkaisivat oman suosituksensa vasta viime viikolla.

Valtaosassa Suomen kouluja opetus alkaa tällä viikolla, joten reagointiaikaa on muutama päivä.

Eikä kaikkia ohjeistuksia ole vieläkään saatu.

Koulut odottavat vielä maskisuositusta

Tällä hetkellä isoin auki oleva kysymys on ensi viikolla mahdollisesti annettava maskisuositus.

Monessa kunnassa koululaisia matkustaa paitsi koulukyydeillä myös kaupunkiliikenteen tavanomaisilla vuoroilla.

Kuopion opetusjohtaja Leena Auvinen kaipaa koulukyytien osalta selkeitä ohjeita.

– Lapsia on tärkeä suojata, ja jos maskit katsotaan koulukuljetuksissa tarpeellisiksi, niin toki niihin mennään, Auvinen sanoo.

Hengityssuojain roikkuu bussissa.
Iso osa koulukuljetuksista on osa kuntien joukkoliikennettä. Koulut toivovat, että ne saavat tarkan ohjeistuksen, mikäli maskisuositus otetaan käyttöön.Miikka Varila / Yle

Kevään kokemus kantaa pitkälle

Koulujen onneksi koronaohjeet ovat pitkälti samankaltaisia kuin keväällä. Peruskouluissa oppilaat palasivat toukokuun lopussa kahdeksi viikoksi lähiopetukseen.

Suomen rehtoreiden puheenjohtaja Antti Ikonen arvioi koulujen valmiuden olevan nyt huomattavasti parempi kuin keväällä. Tarvittaessa koulut pystyvät reagoimaan muuttuvaan tautitilanteeseen nopeasti.

– Usko ja luottamus siihen, että asiat järjestyvät, kun niitä lähdetään ratkomaan, on vahvistunut.

Ikonen toimii itse rehtorina Pohjois-Karjalassa Liperissä. Kunnassa viilauksia tehdään vielä keskiviikkona, kun opettajat palaavat töihin päivää ennen oppilaita.

Kaikkia suosituksia vaikea toteuttaa käytännössä

Kouluille annetut ohjeet korostavat hyvää hygieniaa ja turvavälejä. Esimerkiksi kouluruokailu on järjestettävä siten, etteivät oppilasryhmät kohtaa.

Joensuun koulutusjohtaja Olli Kauppinen on tyytyväinen, että ohjeet on laadittu pääosin suosituksina. Kunnat voivat paikallisesti harkita, miten ohjeita noudattavat.

Kaikkia suosituksia on vaikea toteuttaa.

Olli Kauppinen nostaa Joensuussa esimerkiksi koulunkäynnin porrastamisen aamu- ja iltavuoroon. Se vaikeuttaisi huomattavasti koulukuljetusten järjestämistä ja lisäisi kohtuuttomasti kustannuksia.

oppilas tekee joulutorttua kotitaloustunnilla Lintumetsän koulussa Espoossa
Alakoulussa oppilasryhmät täytyy pitää erillään, mutta yläkoulussa ryhmät voivat vaihtua. Turvavälit aiheuttavat päänvaivaa monissa oppiaineissa, kuten kotitaloudessa.Antti Kolppo / Yle

Miten turvata etäopetuksen maksuttomuus?

Koulujen haastekerrointa lisää se, että perusopetuslaki on voimassa. Se tarkoittaa, että niin opetussuunnitelman kuin tuntijaon on toteuduttava.

Tästä taas seuraa, että esimerkiksi vanhempien koululaisten valinnaisaineissa opetusryhmät sekoittuvat väistämättä.

Lisäksi lain mukaan perusopetuksen on oltava maksutonta.

Kuopion opetusjohtaja Leena Auvinen muistuttaa, että maksuttomuus koskee myös etäopetusta.

– Miten saamme järjestettyä oppilaille laitteiston ja yhteydet. Sitä joudumme varmasti vielä miettimään, mikäli joudumme siirtymään etäopetukseen, Auvinen sanoo.

Kunnat voivat itse päättää poikkeusjärjestelyistä

Kevään kaltainen tilanne, jossa kaikki koulut siirtyisivät etäopetukseen, ei syksyllä ole todennäköinen.

Kunnilla on mahdollisuus paikallisesti päättää poikkeuksellisista opetusjärjestelyistä, mikäli koronatilanne äityy vaikeaksi.

Tästä on iloittu etenkin seuduilla, missä tauti on pysynyt hallinnassa.

Kiteen Arppen koulun rehtori Sari Martikainen kertoo, että lähiopetus on tällä hetkellä ehdoton lähtökohta, vaikka etäopetukseenkin on varauduttu.

Erityisen tärkeänä Martikainen pitää, että ne oppilaat, jotka eivät enää keväällä palanneet lähiopetukseen, pääsevät nyt mukaan.

Kuvassa on koulun naulakko.
Kouluissa lähiopetusta pidetään tärkeänä, sillä luokkahuoneessa lasten oppimista on helpompi seurata ja mahdollisiin ongelmiin päästään kiinni heti.Silja Viitala / Yle

Syksyllä kaikki oppilaat saatava kyytiin

Syksyllä koulujen odotetaan paikkaavan keväällä oppimiseen jääneitä aukkoja.

Valtio on myöntänyt varhaiskasvatukseen sekä esi- ja perusopetukseen noin 84 miljoonaa euroa poikkeusolojen vaikutusten tasoittamiseksi.

Kouluissa avustus on tarkoitus käyttää tukiopetukseen, erityisopetukseen ja oppilaiden ohjaukseen.

Suomen rehtoreiden puheenjohtaja Antti Ikonen toivoo, että kouluissa pystyttäisiin syksyllä vahvistamaan myös yhteishenkeä. Pienissä ryhmissä toimiminen voi pitkään jatkuessaan rapauttaa kouluyhteisöä.

– Miten muokkaamme koulun käytänteitä niin, että oppilaiden ja koko koulun yhteisöllisyys säilyy? Se on yksi iso kysymys, joka syksyllä monissa kouluissa tulee eteen.

Lue lisää:

THL päivitti suosituksensa koulunkäynnin järjestämisestä – alakouluryhmät pidettävä erillään, tarvittaessa etäopetusta vuoroviikoin

Tuleeko Suomeen maskisuositus myös lapsille? Ikäraja vaihtelee eri maissa taaperoista kouluikäisiin

Koulut avataan historiallisen huonossa tilanteessa – korona lisäsi kuntien ahdinkoa ja moni kunta lomauttaa syksystä myös opettajia

Tutkimus: Koronakevät kuormitti opettajia ja oppilaita – puolet yläkoululaisista koki oppineensa vähemmän kuin normaalisti

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus