Korkeakouluopiskelijat palaavat opintoihin keskellä koronasyksyä – koulut odottavat THL:n kasvomaskisuositusta

Metropoliassa kasvomaskilinjaus on jo tehty. Se koskettanee 70 prosenttia opiskelijoista.

korkeakoulut
Opiskelija Helsingin yliopiston pääkirjastossa Kaisa-talossa Helsingissä.
Korkeakoulujen syyslukukausi alkaa syyskuun alussa. Arkistokuvassa opiskelija Helsingin yliopiston pääkirjastossa Kaisa-talossa Helsingissä.Vesa Moilanen / Lehtikuva

Korkeakoulujen syyslukukausi alkaa pääosin syyskuun alussa, ja ensimmäisen vuoden opiskelijat aloittavat opintonsa jo aiemmin. Syksyn opetusta pohditaan yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa parhaillaan. Kuinka järjestää opetus? Suositellako kasvomaskien käyttöä?

Pääkaupunkiseudulla toimivassa Metropolia-ammattikorkeakoulussa on jo päätetty, että kasvomaskeja käytetään tilanteissa, joissa opetus on järjestettävä kampuksella ja turvavälejä ei voida lähiopetuksessa noudattaa.

Moni asia on kuitenkin edelleen auki opiskelijamäärältään Suomen suurimmassa ammattikorkeakoulussa. Kuten se, kuka maskit maksaa.

– Tämä on monitahoinen asia, sillä meillä on monenlaista opetusta. On kansainvälisiä projekteja, joissa kaikki tehdään etänä, on suuhygienistikoulutusta, jossa maskit ovat aina käytössä, ja kaikkea siltä väliltä, kertoo oppimisjohtaja Tapani Martti Metropoliasta.

Opetusta on jatkettava ja opiskelijoiden on edettävä opinnoissaan. Samaan aikaan on huolehdittava terveydestä ja turvallisuudesta. Ja resurssit ovat rajalliset, opiskelijoita ei esimerkiksi voida jakaa pieniin ryhmiin.

Martti arvioi, että maskia käyttää syksyllä jopa 70 prosenttia opiskelijoista jossakin vaiheessa, jonkin aikaa.

"Asia on korkeakoulujen päätösvallassa"

Korkeakoulupolitiikan vastuualueen johtaja Birgitta Vuorinen opetus- ja kulttuuriministeriöstä kertoo, ettei kasvomaskisuosituksista ole keskusteltu viime aikoina korkeakoulujen kanssa. Ministeriö antoi tuoreimman suosituksensa (siirryt toiseen palveluun) varhaiskasvatukseen, kouluille, oppilaitoksille ja korkeakouluille koronaviruksen ehkäisemiseksi 4. elokuuta, eikä siinä mainita kasvomaskeja.

– Asia on korkeakoulujen päätösvallassa ja niiden tulee toimia sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeistusten mukaisesti, Vuorinen huomauttaa.

Kyse on suosituksista, hän muistuttaa.

Kesäkuussa Helsingin Sanomat uutisoi (siirryt toiseen palveluun), että Tampereen yliopisto on määrännyt maskipakon opiskelijoilleen, jotka tulevat tekemään sähköistä tenttiä yliopistolle. Asiasta tehtiin kantelu oikeuskanslerille (siirryt toiseen palveluun). Kantelijan mukaan maskipakko ei perustu lakiin ja se rajoittaa perusoikeuksia. Oikeuskanslerinvirastosta kerrottiin perjantaina, että asian käsittely on alkutekijöissään.

Tampereen yliopiston koulutus ja oppiminen -palvelukeskuksen johtaja Jukka Mäkinen vastasi perjantaina sähköpostitse, että yliopisto on linjannut syksyn opintojen aloituksen käytännöistä kesäkuun lopussa. Yliopisto seuraa tilannetta ja pystyy muuttamaan suunnitelmia nopeasti.

Sähköisen tentin tiloissa yliopisto on edellyttänyt kasvosuojuksen käyttöä tästä viikosta lähtien. Syynä on se, ettei tiloissa voida toteuttaa kahden metrin turvaväliä.

– Kasvomaski siis täydentää vähintään yhden metrin turvaväliä. Kasvomaskit, pyyhintäliinat ja käsidesit ovat tiloissa valmiina eli yliopisto tarjoaa ne, Mäkinen kirjoittaa.

Lisäksi erityisryhmiin kuuluville on tarjolla oma tila.

– Ensimmäisen viikon kokemus sähköisistä tenteistä on rauhallinen. Tenttijöitä on ollut vielä maltillisesti. Palautteita tai tukipyyntöjä menettelyistä ei ole tullut, Mäkinen muotoilee.

Määräyksiä myös lentoyhtiöiltä

Määräyksen kasvomaskeista on antanut myös lentoyhtiö Finnair. Yhtiö päätti asiasta toukokuussa. Tuolloin kuluttajaoikeuden asiantuntijat totesivat, että yhtiö voi velvoittaa asiakkaitaan käyttämään suojaa, sillä se vastaa heidän turvallisuudestaan.

Turun kaupunki tiedotti perjantaina ensimmäisenä kaupunkina Suomessa, että se suosittelee kasvomaskien käyttöä joukkoliikenteessä koulujen alkaessa.

Turun yliopiston viestinnästä puolestaan kerrotaan, että yliopisto, kuten moni muukin korkeakoulu, odottaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n antavan kasvomaskisuosituksen. Se julkistettaneen ensi viikolla.

Lue uusimmat tiedot koronaviruksesta Ylen jutusta.

Lue lisää kasvomaskeista:

Maskisuositusta odotetaan – Katso, millaisia kasvosuojia on saatavilla ja kuinka käytät niitä oikein

Kuinka paljon kasvomaskien käyttö voi tulla sinulle maksamaan? Selvitä eri vaihtoehtoja Ylen laskurilla

VR:n työntekijät kustantavat maskinsa itse, koska THL:n virallinen suositus puuttuu – Näin työnantajien maskilinjaukset eroavat toisistaan