Ulkomaanmatkailu siivittää koronan uutta lentoa – Kerro meille, teemme juttua: oletko sinä matkustanut ja saanut paheksuvia katseita?

Hiljaisen alkukesän jälkeen koronatartuntojen määrä on alkanut lomakauden aikana kasvaa.

koronavirus
Turisteja kuvaamassa Ateenan Akropolista 27. heinäkuuta.
Turisteja kuvaamassa Ateenan Akropolista 27. heinäkuuta.Louisa Gouliamaki / AFP

Suomessa ehdittiin jo huokaista helpotuksesta. Alkukesästä koronan tartuttavuusluku saatiin painettua alas, mutta nyt se on noussut yli yhden. Käytännössä se voi tarkoittaa epidemian kiihtymistä.

Koronatartunnat ovat heinäkussa lähteneneet leviämään nopeasti muun muassa matkailijoille ovensa avanneissa Saksassa, Espanjassa, Portugalissa ja Kreikassa.

Puhutaan toisesta aallosta.

Myös Suomessa iso osa uusista koronatartunnoista tulee nyt ulkomailta. Tartuntoja on tuotu etenkin Ruotsista ja Balkanin alueelta sekä esimerkiksi Turkista.

Kerro meille: oletko sinä matkustanut tänä kesänä ulkomaille? Miksi matkustit ja minne? Miten siihen on suhtauduttu?

A-studio tekee juttua koronakesän matkailusta sekä televisioon että verkkoon. Kerro kokemuksesi täyttämällä tämä lomake tai sähköpostilla osoitteeseen satu.miettinen@yle.fi. Lomake on suojattu ja tiedot tulevat vain toimituksen käyttöön juttua varten.

Kysely on päättynyt. Kiitos kaikille vastanneille!

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus