Koronatestaus on ruuhkautunut monin paikoin Suomessa – pahimmillaan testiin pääsyyn ja tuloksen odotteluun voi kulua lähes viikko

Oletko joutunut odottamaan koronatestiä? Osallistu keskusteluun.

Koronatestaus
näytteenotto covid19 porvoo
Koronatestiin hakeutuvien määrä on kasvanut kaikkialla Suomessa. Kuva on testipaikalta Porvoosta viime huhtikuulta.Markku Rantala / Yle

Koronavirusta testataan Suomessa nyt enemmän kuin koskaan. Monilla alueilla testauskapasiteetti alkaa lähestyä rajojaan, ja testiin pääsyä ja tulosta joutuu odottamaan useita päiviä.

Pahimmillaan voi mennä lähes viikko, ennen kuin oireileva saa tietää, ovatko oireet koronaviruksen aiheuttamia.

Testiin pääsy pikaisesti olisi nyt kuitenkin erityisen tärkeää, sillä koronavirustartuntojen määrä on loppukesästä lähtenyt jälleen kasvuun.

Suomen koronavirusstrategia perustuu testaa, jäljitä, eristä ja hoida -ajatteluun. Siinä virusepäilyjä testataan mahdollisimman laajasti, jotta tartuntaketjut saadaan selville, altistuneet voivat olla karanteenissa ja taudin eteneminen hidastuu.

Strategia ei kuitenkaan toimi, jos testiin pääsy on liian hidasta. Monet ovat kesällä kokeneet, että testiin pääsy on ollut tarpeettoman hidasta ja hankalaa.

Koronaviruksen testauspiste Laakson sairaalassa Helsingissä 19.3.2020.
Helsingissä koronanäytteitä otetaan esimerkiksi Laakson koronaterveysasemalla.Janne Järvinen / Yle

Kokemukset testiin pääsystä vaihtelevat

Yle kertoi aiemmin, että ulkopaikkakuntalaisia on passitettu palaamaan testattavaksi kotipaikkakunnilleen, testattavaksi on käsketty tulla vasta “pää kainalossa” ja suomea puhumattomat ovat törmänneet kielimuuriin.

Ainakin pääkaupunkiseudulla, Pirkanmaalla, Hämeessä, Keski-Suomessa, Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa koronatestaus on päässyt ruuhkautumaan. Siellä testiin pääsyä joutuu pahimmillaan odottamaan useita päiviä.

Sosiaali- ja terveysministeriö linjasi viime viikolla, että päivittäisiä testimääriä pitää valtakunnallisesti kasvattaa nykyisestä 13 000–15 000:sta mahdollisesti jopa 25 000:een.

Ministeriö ei ole asettanut koronaviruksen testaukselle tavoiteaikoja, koska sellaisia ei ole muissakaan taudeissa.

– Jonkinlainen suositus voi tulla kuitenkin ajankohtaiseksi, jos testiin pääseminen alkaa laajemmin venyä, sanoo sosiaali- ja terveysministeriön osastopäällikkö Tuija Kumpulainen.

päiväkohtaiset testimäärät ja kapasiteetti
Jyrki Lyytikkä / Yle

Testauksen tarve kasvoi yhtäkkiä

Helsingin tavoite on, että asiakas pääsisi testiin ja saisi tuloksen vuorokaudessa. Pääsääntöisesti koko prosessiin on kuitenkin mennyt noin puolitoista vuorokautta.

Helsingin terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarisen mukaan Helsingissä koronavirustestiin saa nyt ajan kahden päivän päähän. Aikoja avataan lisää, mutta ne myös varataan nopeasti.

Helsingissä on nyt kolme pysyvää näytteenottopistettä ja niitä on tulossa kaksi lisää. Myös aukioloaikoja pyritään pidentämään.

Myös Espoossa ja Vantaalla testiaikoja on kysynnän nopean nousun vuoksi jouduttu antamaan enimmillään kahden vuorokauden päähän. Tällä viikolla näytteenottokapasiteettia on lisätty.

Tampereella Fimlabin näytteenottopisteisiin on joutunut pahimmillaan jonottamaan neljä vuorokautta. Nyt tilannetta on saatu helpotettua, ja testiin pääsee kahdessa päivässä. Fimlab yrittää myös rekrytoida lisäväkeä näytteenottoon.

Jyväskylässä testaus on välillä päässyt ruuhkautumaan pahasti, kun näytteenottoruuhka yllätti ja lisäresurssien tarve kasvoi yhtäkkiä. Näytteenottoon joutuu nyt jonottamaan kolme päivää.

Tuloksen odottajan tulisi olla karanteenin kaltaisissa oloissa: töihin, kouluun tai julkisille paikoille ei saa mennä pienilläkään oireilla ja sosiaaliset kontaktit täytyy vähentää minimiin.

Mahdollisuuksien mukaan apteekista ja kaupasta kannattaa tilata ostokset kotiin tai pyytää jotakuta toista asioimaan kaupoissa.

koronaviruksen näytteenotto porvoossa
Lievissäkin oireissa testi pitäisi tehdä pikaisesti, jotta mahdolliset tartuntaketjut pystytään selvittämään.Markku Rantala / Yle

Kymenlaaksossa testauskapasiteetti alkaa tällä hetkellä olla lähes täysin käytössä, sanoo Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän Kymsoten Hallintoylilääkäri Kari Kristeri.

– Siellä on vähän kohtuuttomiakin odotusaikoja tullut testeihin, sen olemme panneet merkille. Testien lisääntyminen on tullut niin nopeasti, ettei ole pystytty täysin reagoimaan. Kapasiteettia tullaan tässä kyllä nostamaan, Kristeri sanoo.

Ruuhkista huolimatta testeihin pääsee Kristerin mukaan saman päivän aikana.

Myös Hämeessä testiä voi joutua odottamaan. Testiin pääsee viimeistään 2–3 päivän sisään

Varsinais-Suomessa Turussa testiä on joutunut välillä odottamaan seuraavaan päivään, mutta ruuhkaa on saatu purettua lisäämällä testausaikoja iltaisin ja viikonloppuisin.

Satakunnassa testiin pääsee samana päivänä, kunhan pääsee ajanvaraukseen. Porin koronaneuvontapuhelin on kuitenkin ruuhkautunut soittojen suuresta määrästä, jolloin ajan saamisessa voi olla haasteita.

Paikoin voitaisiin testata enemmänkin

Yleisesti ottaen testitilanne on pohjoisemmassa Suomessa parempi kuin etelässä. Ruuhkien uhka on kuitenkin olemassa koko Suomessa, sillä joka puolella Suomea testien määrä on jyrkässä kasvussa.

Kuntien ja sairaanhoitopiirien mukaan Lahdessa, Pohjanmaan maakunnissa, Itä-Suomessa, Kainuussa ja Lapissa testeihin pääsee pääsääntöisesti vuorokauden kuluessa. Paikoin testiin pääsee saman tien ja tuloksenkin saa tuntien sisällä.

Pohjois-Savossa tehdään koronatestejä enemmän kuin koskaan, mutta silti vähän: Pohjois-Savossa testejä tehdään asukaslukuun suhteutettuna kaikkein vähiten Suomessa.

– Pohjois-Savon alueella olisi varaa ottaa enemmänkin näytteitä, sanoo Kuopion yliopistollisen sairaalan infektioylilääkäri Irma Koivula.

Tuloksia saa odottaa jopa viisi päivää

Näytteenoton jälkeen myös testituloksia joutuu usein odottamaan. Testituloksen saa parhaimmillaan muutamassa tunnissa, mutta joillakin alueilla sitä joutuu odottamaan päiviä.

Pisimään testitulosta joutuu odottamaan Satakunnassa, jossa odotusaika on pahimmillaan ollut jopa viisi päivää, jos näyte on jouduttu lähettämään THL:een Helsinkiin analysoitavaksi.

Suurimmassa osassa Suomea luvataan, että tuloksen saisi pääsääntöisesti vuorokauden kuluessa. Myös Helsingin tavoite on, että asiakas pääsisi testiin ja saisi tuloksen vuorokaudessa. Yleensä aika on kuitenkin venynyt pidemmäksi.

Yksityiset lääkäriasemat ovat aktivoituneet pääkaupunkiseudun testiruuhkissa. Esimerkiksi Lääkärikeskus Mehiläinen tiedotti perjantaina avaavansa Helsingin Hernesaareen pikatestiaseman, josta koronatestin vastauksen saa keskimäärin kuudessa tunnissa näytteenotosta. Koronatestin hinta Mehiläisessä on 249 euroa. Testi vaatii lähetteen.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Palonevan mukaan ruuhkaa pahentaa se, että laboratoriopalveluita Keski-Suomessa tuottavalla Fimlabilla on ollut laitteistonsa kanssa ongelmia. Jonossa on Palonevan mukaan arviolta 300 testiä.

Jyväskylässä testivastausta joutuu odottamaan nyt noin kolme päivää näytteenotosta.

COVID-19 testauspaikan opastekyltti lentoasemalla
Koronatestin tulosta odotellessa täytyy pysytellä karanteenin kaltaisissa oloissa.Jari Kärkkäinen / Yle

Viikonloppu menee odotellessa

Tilannetta mutkistaa joillakin alueilla se, ettei testejä oteta viikonloppuisin. Monilla alueilla koronatestausta on viikonloppuisin vain yhteispäivystyksissä, joihin ei oteta lieväoireisia ihmisiä, jotka eivät ole varsinaisen hoidon tarpeessa.

Ainakin Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa, Varsinais-Suomessa ja Kanta-Hämeessä testiin pääsee viikonloppuisin vain päivystyksessä.

Jos lievät oireet alkavat esimerkiksi perjantai-iltana, saattaa olla, että testitulokset saa vasta tiistaina tai keskiviikkona eli 4–5 päivän päästä oireiden alkamisesta.

Kanta-Hämeessä testipäiviä vähennettiin kesällä kolmeen. Nyt testausta tehdään arkipäivisin. Viikonloppuna testiin pääsee keskussairaalassa, mutta sinne toivotaan tulevan vain niiden, joilla on hoidon tarvetta.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Järvelä uskoo, että testaustat tullaan vielä laajentamaan viikonloppuihinkin.

Myös Pohjois-Savossa käydään parhaillaan neuvotteluja siitä, miten testausta saataisiin laajennettua viikonlopuiksi.

– Viikonlopputestaus olisi tärkeää, koska muuten viive oireista tartunnan ja tartuntaketjun selvittämiseen on aivan liian pitkä, KYSin Koivula toteaa.

Oletko joutunut jonottamaan koronavirustestausta? Keskustele aiheesta 8.8. klo 23:een saakka.

Lue myös:

Uusimmat tiedot koronaviruksesta: Suomessa 22 uutta tartuntaa – katso kuntakohtaiset tiedot tartunnoista, espoolaisessa päiväkodissa ja hoivapalveluyrityksessä kymmeniä altistumisia

Katso täältä maakuntasi koronavirustilanne ja kuinka se vaikuttaa arkeesi

Koronavirus lukuina

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus