Lisäpanostukset auttavat koronatestiruuhkan purkamiseen pääkaupunkiseudulla – HUS: "Uskoisin, että ensi viikon alussa ollaan päästy jo hyvään tilanteeseen"

Koronanäytteenottoon siirretään ihmisiä muusta laboratoriotoiminnasta.

Koronatestaus
Koronatestauspiste Helsinki-Vantaan lentokentällä.
Tällä viikolla myös lentokentälle avattiin HUS labin testauspiste.Jari Kärkkäinen / Yle

HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen arvioi, että testausruuhka saadaan puretuksi pääkaupunkiseudulla ensi viikon aikana.

Koronatestiin pääsyä on joutunut viikonlopusta lähtien odottamaan Helsingissä ja Espoossa jopa kaksi vuorokautta. Tavoitteeksi kaupungit ovat asettaneet, että asiakas pääsee testiin 24 tunnin sisällä yhteydenotosta.

– Uskoisin, että ensi viikon alussa ollaan päästy jo siihen hyvään tilanteeseen, jossa koko kesä on oltu, sanoo HUSin diagnostiikkajohtaja Lehtonen.

Helsingin kaupungin lisäpanostukset näytteenottoon tulevana viikonloppuna Laakson koronaterveysasemalla lyhentävät Lehtosen mukaan jonoja selvästi.

– Yhteistyö terveyskeskusten henkilöstön kanssa on ollut tosi hyvää, ja sieltäkin tulee nyt apua, esimerkiksi Helsingin kaupunki on lisännyt Laaksossa näytteenottoa nyt viikonlopulla. Sillä saadaan näitä ruuhkia puretuksi.

Lehtosen mukaan koronatestauksen kysynnän lisääntyminen yllätti HUSin muuan muassa siksi, että kesä on ollut tähän asti epidemian osalta rauhallinen. Näytteenottoon aiotaan rekrytoida edelleen lisää henkilökuntaa.

– Suhtaudumme hyvin vakavasti näihin viiveisiin ja me jatkamme rekrytoimista ja varmasti pystymme sitä kautta tilannetta parantamaan.

HUS saattaa vähentää tilapäisesti muuta näytteenottotoimintaa, koska henkilökuntaa joudutaan siirtämään koronatestaukseen.

– Todennäköisesti tullaan lisäämään muusta näytteenotosta henkilökuntaa koronanäytteenottoon. Se merkitsee käytännössä sitä, että joudumme tekemään muutoksia muiden laboratorioiden näytteenottopisteitten aukioloon.

Lue myös:

Koronatestaus on ruuhkautunut monin paikoin Suomessa – pahimmillaan testiin pääsyyn ja tuloksen odotteluun voi kulua lähes viikko

Uusimmat tiedot koronaviruksesta

Uusimmat tiedot koronaviruksesta Uudellamaalla