Neljä kuolemantapausta yhdistetty metanolia sisältävän käsihuuhteen juomiseen Yhdysvalloissa

Yhdysvaltain elintarvikeviranomaisen mukaan maassa on myyty useita kymmeniä metanolia sisältäviä käsihuuhteita.

koronavirus
Käsidesiä telineissä koulun käytävällä Teksasissa Yhdysvalloissa.
Kuvituskuva. Käsihuuhdetta annostelutelineissä koulun käytävällä Manvelin kaupungissa Teksasissa Yhdysvalloissa.AOP

Toukokuun ja kesäkuun aikana Yhdysvalloissa on vahvistettu 15 tapausta, jossa metanolia sisältävän käsien desinfiointihuuhteen juominen on aiheuttanut metanolimyrkytyksen, terveysviranomaiset kertoivat Yhdysvalloissa tällä viikolla.

Uhreista neljän kerrotaan kuolleen ja kolmella muulla on todettu näköongelmia myrkytyksen seurauksena, Yhdysvaltain tautikeskus CDC kertoo. Tapaukset on raportoitu Arizonan ja Uuden Meksikon osavaltioissa.

Yhdysvaltain elintarvikeviranomainen FDA varoitti kesäkuussa Meksikossa valmistetusta käsihuuhteesta, joka sisälsi suuria määriä metanolia. Tämän jälkeen FDA on laajentanut sellaisten tuotteiden listaa, jossa on vaarallisen paljon metanolia.

FDA:n mukaan vaarallisia käsihuuhteita on Yhdysvaltain markkinoilla useita kymmeniä, ja tuotteiden valmistajat ja jakelijat ovat vetäneet tuotteet pois myynnistä.

Monet käsihuuhteet sisältävät etanolia eli etyylialkoholia, joka on käsihuuhteiden aktiivinen bakteereja tuhoava ainesosa. Jotkin valmistajat ovat kuitenkin korvanneet etanolin tuotteissaan metanolilla, joka on myrkyllinen alkoholi. Metanolia käytetään muun muassa liuottimena, jäätymisenestoaineena ja polttoaineena.

Lue myös:

Tuore tutkimus: Kiistelty malarialääke ei torju covid-19-tautia

USA:ssa pelätään koronan tuovan ruokapulaa – Oliko Trumpin päätös määrätä lihanjalostamot töihin välttämätön vai turhaa työntekijöiden vaarantamista?

Koronaepidemia uhkaa Yhdysvaltain elintarviketuotantoa

Lähteet: AP, Reuters

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus