Pienkone pudonnut maahan Imatralla – kuusi vietiin sairaalaan tarkastettavaksi

Kone putosi ilmaan noustessaan.

Imatra
Kartta, jossa Imatra ja Immolan lentokenttä
Leena Luotio / Yle

Moottoroitu pienkone putosi maahan Imatran Immolan lentokentällä tänään puoli kuuden jälkeen illalla. Koneessa oli lentäjän lisäksi viisi muuta ihmistä. Kaikki vietiin pelastuslaitoksen mukaan sairaalaan tarkastettaviksi.

– Kaikki olivat tajuissaan, mutta en tiedä tarkemmin loukkaantumisten asteista, päivystävä palomestari Arto Taina kertoi illalla STT:lle.

Kone putosi Tainan mukaan lentokentän alueelle, muttei kuitenkaan kiitoradalle. Kyseessä on yksimoottorinen pienkone, jonka tyyppiä hän ei osannut tarkemmin arvioida.

Kone oli nousemassa lentoon kiitoradalta, kun se yllättäen putosi maahan noin kymmenen metrin korkeudelta.

Putoamisen syy ei ole vielä selvillä.