1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. lemmikkieläimet

Koronaeristysaika lisäsi lemmikkien suosiota – Oulun seudun eläinsuojeluyhdistys on huolissaan seurauksista

Kesäkissoja enemmän yhdistystä huolettavat jotkin korona-ajan koiranpennut. Myös kananhoitoinnostuksella on varjopuolia.

Kanankasvattaja Anu Mäenkoski sylissään 2-vuotias partasilkkikana Alli, joka tykkää olla sylissä. Alli on myös varsinainen touhottaja. Kuva: Päivi Seeskorpi / Yle

Koronakevään kotieläinbuumin pelätään lisäävän lemmikkien hylkäämisiä. Oulun seudun eläinsuojeluyhdistyksessä ollaan huolissaan varsinkin joidenkin eristysaikaan otettujen koirien kohtalosta uutuudenviehätyksen kadotessa.

Myös kanankasvatus on lisännyt nyt suosiotaan Oulussa ja lähiympäristössä. Oulun kaupungin maaseutupalvelujen mukaan kiinnostus on ollut vähintään tasaista Oulussa, ja iiläinen kanankasvattaja Anu Mäenkoski taas sanoo kiinnostuksen seudulla kasvaneen.

Tämä on aiheuttanut epätoivottuja lieveilmiöitä, arvioi Mäenkoski. Hänelle on tulossa joitain kodittomaksi jääviä lintuja väliaikaisesti hoidettavaksi.

– Muutama olisi tulossa ja niille on valmiina koti jo tiedossa.

Mäenkosken mukaan kanoja otetaan, muttei hoksata, että niille ei olekaan talveksi tarpeeksi lämmintä paikkaa vaatimuksineen.

Myös Oulun seudun eläinsuojeluyhdistykseen on tullut avunpyyntöjä kanoihin ja varsinkin kukkoihin liittyen. Yhdistys on ohjeistanut ihmisiä kantamaan vastuuta linnuista, tai lopettamaan ne, jos muuta keinoa ei ole.

– Kukkoja kuoriutuu munista useammin kuin kanoja, Anu Mäenkoski pohtii.

Kukkoja jää ilman kotia kanoja helpommin, sillä kanalassa niitä ei useampia tarvita.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.