Koronatestien ruuhka loi vaikean tilanteen Kymenlaaksossa – työhön yritetään kaivaa lisää käsipareja, mutta henkilöstöä ei ole

Koronatestaus on ruuhkautunut eri puolilla Suomea.

Koronatestaus
 Pohjois-Kymen sairaalan Infektiovastaanoton luona anonyymi asiakas.
Koronatestaustarpeen kasvun taustalla on Kymsoten mukaan useita syitä. Liikkeellä on koronaviruksen lisäksi tavanomaisia hengitystieinfektioita, ja moni hakeutuu testiin ennen töihin paluuta. Lisäksi testimäärissä on voinut näkyä Kotkan Amarillon asiakkaalla todettu tartunta, josta ravintola tiedotti pari viikkoa sitten. Arkistokuva.Antro Valo / Yle

Koronatestauksen ruuhkien purkaminen tuottaa ongelmia Kymenlaaksossa.

Yhä useampi kymenlaaksolainen on hakeutunut koronatestiin. Viime viikolla kerrottiin, että sote-kuntayhtymä Kymsoten näytteenottopisteet ovat ruuhkautuneet.

Ruuhkia on pyritty helpottamaan muun muassa henkilökuntaa lisäämällä, mutta tarvittavia käsipareja on vaikea löytää.

– Henkilökuntaa on tällä hetkellä hyvin vaikea saada mistään, koska osalla vielä vuosilomat jatkuvat eikä ylimääräistä henkilöstöä ole, johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa Kymsotesta kertoo.

Kymsote ottaa tällä hetkellä koronanäytteitä keskussairaalassa Kotkassa ja Pohjois-Kymen sairaalassa Kouvolassa. Viime viikolla näytteenottoa joutui pahimmillaan odottamaan useamman tunnin, ja Kymsote ennakoi perjantaisessa tiedotteessaan, että jonoja voi syntyä edelleen.

Näytteenottojen lisäksi ruuhkaa on syntynyt päivystysavun puhelinnumeroon, johon on tullut puheluita kaksinkertaisesti tavalliseen verrattuna.

Kymenlaakso ei paini ruuhkien kanssa yksin. Yle kertoi viime perjantaina, että koronatestaus on ruuhkautunut Suomessa monin paikoin.

Lisää näytteenottopisteitä tai nykyisiin laajennus

Kymsote selvittää parhaillaan, pitäisikö sen avata lisää näytteenottopisteitä vai laajentaa nykyisiä. Lisäksi kehitetään päivystysnumeron toimintaa ja selvitetään mahdollisuuksia henkilöstömäärän lisäämiseksi eri toimintoihin.

Näytteenoton ja päivystysavun puhelimen lisäksi henkilökuntaa tarvittaisiin infektiopotilaiden vastaanottoon. Toisaalta työntekijöitä tarvittaisiin myös omissa töissään, joten yhtälö on Mäntymaan mukaan hankala.

– Keväällä jäi palveluita toteutumatta, kun aikoja peruttiin ja hoitoja siirtyi. Hoitovelkaa on otettava kiinni mahdollisimman paljon, hän sanoo.

Kymenlaaksossa ei ole tällä hetkellä yhtään koronaviruspotilasta sairaalahoidossa. Jos koronaepidemian toinen aalto toteutuu ja sairaalahoidossa joudutaan varautumaan koronapotilaiden hoitoon, Kymsote saattaa Mäntymaan mukaan joutua pohtimaan muun toimintansa rajoittamista kevään tapaan.

– Se on huono vaihtoehto, mutta sieltä henkilökuntaa keväälläkin siirrettiin koronan vaatimiin toimenpiteisiin. Ensisijaisesti kuitenkin toivoisin, että pystyisimme yleisön, terveydenhuollon ja valtiovallan yhteisillä toimenpiteillä pitämään koronan matalana ja estämään toisen aallon.

Viime viikolla 875 testiä

Yle kertoi Kymsoten näytteenoton ruuhkista viime viikolla. Tuolloin ennakoitiin, että viikon aikana otettaisiin jopa yli tuhat koronavirustestiä.

Viikon testimäärä oli lopulta 875, mikä on noin 130 testiä enemmän kuin edellisellä viikolla. Uusia koronavirustartuntoja ei vilkkaasta viikosta huolimatta todettu. Viimeisimmät koronavirustartunnat todettiin Kymsoten alueella 27. heinäkuuta. Kymsote päivittää tiedon tartunnoista verkkosivuilleen maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Myös kuluvan viikon alku on ollut näytteenottopisteissä vilkas. Mäntymaan mukaan Kymsote oli ottanut maanantaina yli 80 koronanäytettä jo siinä vaiheessa, kun työpäivä oli vähän yli puolivälin.

– Vilkasta näytteenotto on edelleenkin. Tosin on kyllä niinkin, että maanantai on kaikilla terveydenhuollon sektoreilla yleensä viikon vilkkain päivä, Mäntymaa kertoo.

Hänen mukaansa ei ole olemassa täsmällistä ylärajaa sille, kuinka monta koronavirusnäytettä Kymsote pystyy päivässä ottamaan.

– Parin viimeisen viikon näytemäärät ovat olleet jo aivan kapasiteetin äärirajoilla ellei jo vähän ylikin. Näytteenottokapasiteetin lisäystä on tänäänkin suunniteltu Kymsotessa, Mäntymaa sanoi maanantai-iltapäivänä.

Lue myös:

Uusimmat tiedot koronaviruksesta

Uusimmat tiedot koronaviruksesta Kymenlaaksossa

Kymsote aikoo lomauttaa johtajat ja nipistää sijaiskulut minimiin – tämän vuoden tulos ainakin 30 miljoonaa pakkasella

Kymsote hyväksyi säästösuunnitelmat – noin 400 henkilöä pakkolomalle

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus