1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. johtaminen

Kokkolan kaupunginhallitus hakee henkilöstön näkemystä kaupunginjohtaja Stina Mattilan epäasialliseksi arvostellusta johtamistavasta

Kaupunginhallitus kokousti yli viisi tuntia maanantaina ja keskusteli muun muassa johtamistapakohusta.

Johtaminen
Kuvassa kaupunginjohtaja Stina Mattila
Stina Mattila valittiin Kokkolan johtoon vuonna 2016.Juha Kemppainen / Yle

Kokkolassa kaupunginhallitus hakee kaupunginjohtaja Stina Mattilan johtamistavasta esitettyihin syytöksiin henkilöstön edustajien näkemystä.

Seuraavaksi työtä jatkavat työsuojeluvaltuutetut ja pääluottamusmiehet. Päättäjät kuulevat myöhemmin henkilöstön edustajia, kun lisää tietoa on saatu. Mitään kyselyä henkilöstölle ei aiota tehdä.

Kaupunginhallitus käsitteli maanantain kokouksessaan kaupunginjohtajan johtamistavasta esitettyä arvostelua, myös jatkotoimista käytiin keskustelua. Mattila antoi hallitukselle selonteon asiasta. Kokous venyi yli 5-tuntiseksi ja hallitus jatkaa varsinaisten asialistalla olleiden asioiden käsittelyä tiistaina.

Reilu viikko sitten Keskipohjanmaa-lehti uutisoi (siirryt toiseen palveluun), että osa kaupungin työntekijöistä kokee Mattilan johtamistavan epäasialliseksi. Lehden haastattelussa nimettömät haastateltavat kertoivat Mattilan huutavan ja osa koki hänen johtavan pelolla.

Poliittiset ryhmät ilmoittivat viime viikolla antavansa tukensa Mattilalle. Kokkolan johtavien luottamushenkilöiden ja valtuustoryhmien puheenjohtajien viesti oli, että luottamuspulaa ei ole.

Kaupunginhallitus toteaa tiedotteessaan, että esitettyihin nimettömiin syytöksiin suhtaudutaan vakavasti. Se myös aikoo tukea jatkossa Mattilan johtamistyötä vahvemmin ja käydä säännöllisiä keskusteluja kaupunginjohtajan kanssa.

Hallitus myös painottaa, että asiallisen työkäyttäytymisen malli koskee kaikkia Kokkolan kaupunkiorganisaatiossa työskenteleviä tehtävästä tai asemasta riippumatta.

Mattila itse kommentoi tiedotteessa, että hän aikoo kehittää omaa toimintaansa vaikeissa henkilöstötilanteissa.

– Työelämään kuuluu se, että olemme välillä eri mieltä asioista. Keskustelun merkitystä ei voida korostaa liikaa. Samalla on hyväksyttävä se, että kaikissa asioissa ei voida saavuttaa jokaista osapuolta miellyttävää lopputulosta – joudutaan tekemään kompromisseja. Keskusteluyhteyden on silti toimittava, eikä kukaan saa joutua pelkäämään, kirjoittaa Mattilan kaupungin tiedotteessa.

Kaupunki on päättänyt, että julkisuuteen maanantain kokouksesta tiedottaa viestintäyksikkö, eivätkä yksittäiset hallituksen jäsenet kommentoi kokousta.

Artikkelia tarkennettu 11.8.2020: Yli viiden tunnin kokouksessa kaupunginhallitus kuuli myös esityslistalla olevien asioiden normaalit virkamiesten esittelyt.

Lue myös:

Poliittiset ryhmät antavat tukensa Kokkolan kaupunginjohtaja Stina Mattilalle johtamistapakohussa

Keskipohjanmaa-lehti: Kokkolan kaupunginjohtaja Stina Mattilan johtamistyyliä arvostellaan epäasialliseksi: "Huutoa ja pelolla johtamista"