Opetusministeri Andersson: Valmiuslakiin palaaminen on teoriassa mahdollista, mutta kynnys siihen olisi todella korkea

Valmiuslakiin turvautuminen uudestaan vaatisi tautitilanteen merkittävää heikkenemistä, opetusministeri Li Andersson (vas.) sanoo.

valmiuslaki
Millä ohjeilla koulut aloittavat koronasyksyn? Vieraana opetusministeri Li Andersson
Millä ohjeilla koulut aloittavat koronasyksyn? Vieraana opetusministeri Li Andersson

Suomi voisi turvautua valmiuslakiin uudestaan, mutta se vaatisi, että tartuntatilanne heikkenisi merkittävästi nykyisestä, sanoi opetusministeri Li Andersson (vas.) Ylen aamussa tiistaina.

– Kynnys siihen on erittäin korkea. Toivotaan, että pärjäämme syksyllä normaalilainsäädännön toimivaltuuksilla, Andersson sanoi.

– Valmiuslakiin palaaminen edellyttäisi myös sitä, että koko Suomen osalta oltaisiin samankaltaisessa lockdown-tilanteessa (yhteiskunnan sulkeminen) kuin keväällä, Andersson huomautti.

Anderssonin mukaan valmiuslain kaltaisen toimenpiteen hinta olisi suuri niin inhimillisesti kuin myös lasten ja nuorten oppimisen sekä kansantalouden kannalta.

– Hallituksen lähtökohta on se, että toista aaltoa torjutaan paikallisesti, ohjeita noudattamalla, rajakäytäntöjä kiristämällä.

Koulujen erityisjärjestelyistä päätetään paikallisesti THL:n ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeistuksen mukaisesti.

Voit keskustella aiheesta 12.8. klo 23:een saakka.

Lue lisää:

Koulut valmistautuvat kiireellä alkavaan lukuvuoteen – käsiä pestään ja turvaväli pidetään, mutta pitääkö koulussa olla maski?

Tuleeko Suomeen maskisuositus myös lapsille? Ikäraja vaihtelee eri maissa taaperoista kouluikäisiin

Korkeakouluopiskelijat palaavat opintoihin keskellä koronasyksyä – koulut odottavat THL:n kasvomaskisuositusta

Koulut alkavat ensi viikolla – viimeistä kesäloman viikonloppua vietettiin Järvenpäässä festareilla ja Töölönlahdella suppaillen

"Ensimmäistä kertaa ikinä haluaa mennä takaisin kouluun" – kuvareportaasi: näin sujui kesän viimeinen viikonloppu, ennen kuin arki taas palaa

Ensimmäinen kaupunki antoi maskisuosituksen – Turku suosittelee suojamaskien käyttöä joukkoliikenteessä koulujen alkaessa