Venäjä julisti koronarokotteensa valmiiksi – "Sputnikin" nopea kehitystyö herättänyt epäilyksiä turvallisuudesta

Presidentti Putinin mukaan hänen tyttärensä on jo rokotettu.

Koronarokote
Kaksi rokotepulloa, taustalla Venäjän valtion vaakuna
Venäjän terveysministeriön julkaisema kuva venäläisestä koronarokotteesta.Dmitri Kurakin / Tass / AOP

Venäjän presidentin Vladimir Putinin mukaan maan viranomaiset ovat hyväksyneet käyttöön “maailman ensimmäisen koronavirusrokotteen”.

Putin sanoi toivovansa, että rokote saadaan pian massatuotantoon. Hänen mukaansa rokotuksen ottaminen perustuu vapaaehtoisuuteen, mutta kaikilla tulee olla mahdollisuus saada rokotus.

Rokotehanketta koordinoiva Venäjän kansallinen sijoitusrahasto RDIF kertoi tiistaina, että rokotteelle on annettu nimeksi "Sputnik" neuvostoaikaisen avaruusohjelman mukaan.

Sputnik oli nimeltään myös ensimmäinen satelliitti, joka laukaistiin Maata kiertävälle radalle. Neuvostoliiton onnistunut startti laukaisi kilpajuoksun avaruuteen Yhdysvaltojen kanssa.

RDIF:n mukaan rokotetta on jo tilattu noin miljardi annosta 20 maahan.

Putin: Tyttärenikin sai rokotuksen

Putinin mukaan valtiollisessa Gamaleja-instituutissa kehitetty rokote on käynyt läpi tarpeelliset testit ja suojaa tehokkaasti ja pitkään koronavirukselta.

Venäjän terveysministeri Mihail Muraško vakuutti myös rokotteen turvallisuutta. Terveysministeriön mukaan kahtena annoksena annettava rokote voisi suojata koronavirukselta jopa kaksi vuotta.

Vladimir Putin istuu toimistossa pöydän takana, edessä suurella videoruudulla Venäjän hallituksen ministereitä
Venäjän presidentti Vladimir Putin piti videokokousta hallituksen ministerien kanssa maaseutuasunnollaan Novo-Ogarjovossa Moskovan länsipuolella tiistaina.Aleksei Nikolski / Venäjän presidentinhallinto / AOP

Putin kertoi tiistaina myös, että hänen oma tyttärensä olisi jo saanut rokotteen. Putinilla on kaksi kolmikymppistä tytärtä, joita ei ole juurikaan nähty julkisuudessa eikä Putin kertonut kumpi oli rokotekokeissa mukana. Toinen on asunut tiettävästi Hollannissa.

Viranomaishyväksyntä tuli normaalia aiemmin

Uutistoimisto AP:n mukaan sekä venäläiset että ulkomaiset asiantuntijat ovat olleet huolissaan siitä, että rokotetta ollaan kiirehtimässä käyttöön ennen kuin normaalisti kuukausia vievät testit on saatu päätökseen.

Lue myös 17.7.2020: Venäjä väläyttää koronarokotetta elokuulle – sijoitusrahaston johtaja kiistää vakoilun ja sanoo, että maalla on jo sopimus brittirokotteesta

Nopealla tahdilla kehitetty rokote on herättänyt huolta sen turvallisuudesta. Maanantaina latvialainen uutissivusto Meduza kertoi, että lääketutkimusalan järjestö oli pyytänyt Venäjän terveysministeriötä lykkäämään rokotteen hyväksyntää.

Järjestön mukaan rokotetta on testattu liian pienellä joukolla, ja testit ovat vielä kesken.

Uutistoimisto Reuters kertoo, että venäläisrokotteella on vielä edessään niinsanotut kolmannen vaiheen laajamittaiset kokeet, joissa rokotetta testataan tuhansilla ihmisillä. Viranomaishyväksyntä rokotteille annetaan yleensä vasta kolmannen vaiheen jälkeen.

Maailman terveysjärjestön WHO:n alueellinen alajärjestö, Pan-amerikkalainen terveysjärjestö PAHO arvioi. että rokotetta on ensin tutkittava lisää, ennen kuin sitä voitaisiin alkaa valmistaa muualla.

Tutkimus laajenee Filippiineille?

Ihmiskokeet rokotteella aloitettiin kesäkuun puolivälissä vajaan 80 ihmisen ryhmässä, ja jo sitä ennen Gamaleja-instituutin johtaja kertoi tutkijoiden testanneen rokotetta itseensä.

Venäläisviranomaisten mukaan ensin aiotaan rokottaa sairaalahenkilökunta ja opettajat, ja lääkäreitä saatettaisiin alkaa rokottaa jo tässä kuussa. Laajemmin rokotukset on kaavailtu aloitettavaksi lokakuussa.

Tassin mukaan rokotehanketta koordinoiva Venäjän kansallinen sijoitusrahasto RDIF aikoo teettää rokotteella kliinisiä kokeita Filippiineillä vielä tässä kuussa.

Suojapukuiset ihmiset työntävät välissään vaunua jolla musta pussi
Sairaalahenkilöstö kuljetti ruumista sairaalan pihalle pystytettyjen eristystelttojen välissä Filippiinien pääkaupungissa Manilassa tiistaina.Francis R. Malasig / EPA

Maan presidentti Rodrigo Duterte on ilmoittautunut ensimmäiseksi koehenkilöksi. Maat ovat keskustelleet myös rokotteen valmistamisesta Filippiineillä.

Filippiinit on yksi Aasian pahimmin koronaviruksesta kärsivistä maista. Siellä on todettu yhteensä lähes 140 000 koronatartuntaa, ja viime päivinä vuorokausittain on raportoitu tuhansia uusia tartuntoja.

Venäjällä on vahvistettu maailman valtioista neljänneksi eniten koronavirustartuntoja. Niiden määrä on ylittämässä pian 900 000. Koronavirukseen on kerrottu kuolleen Venäjällä runsaat 15 000 ihmistä.

Uutista on korjattu klo 17.53: Meduza on Latviassa toimiva venäjänkielinen uutissivusto, ei venäläinen kuten jutussa aiemmin luki.

Lue myös:

Suomalaisista 70 prosenttia ottaisi koronarokotteen – moni muistaa tosin vielä sikainfluenssapiikin jälkimainingit

Yhdysvalloissa aiotaan mainostaa koronarokotteen hyötyjä näkyvästi loppuvuodesta

Rokotetutkimuskeskuksen johtaja: Koronan kanssa on pärjättävä nykykeinoin vielä kuukausia, mutta valoa on näköpiirissä

Suomalainen koronarokote otetaan testeihin lähipäivinä – nopeimmista ollaan puoli vuotta jäljessä, mutta se voi olla etu

Maailmalla käydään jo kauppaa lupaavista koronarokotteista – Suomi ei ole tehnyt päätöstä mistään rokotteesta

Britannia, USA ja Kanada epäilevät Venäjää koronarokotetutkijoiden vakoilusta

Uusimmat tiedot koronaviruksesta

Lähteet: AP, Reuters, AFP, Tass

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus