1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Juuka

Juukalaiset toivovat laivarannan kohentamista ja Juuanjoen rantojen siistimistä

Kirkonkylän satama-alueelle Pielisen rannalle esitetään uimarantaa, grillipaikkaa ja kioskia.

Juuka
Maisema Juuan Paalasmaalta Pielisen rannasta.
Pielistä pidetään Juuan matkailuvalttina, jota voitaisiin asukkaiden mielestä hyödyntää nykyistä enemmän.Ismo Pekkarinen / AOP

Juuassa halutaan kehittää kirkonkylän satama-aluetta Pielisen rannalla.

Kuntalaisaloitteessa yhteensä 40 ihmistä esittää, että niin kutsuttuun Laivarantaan voisi rakentaa uimarannan ja grillauspaikan.

Kuntalaiset ja kesäasukkaat toivovat suosittuun rantaan myös kioskia.

Toisessa kuntalaisaloitteessa toivotaan Juuanjoen rantojen siistimistä Eevalantien päässä, jossa joki kiertää puistoa.

Nyt jokeen on kaatunut puita ja rannoilta löytyy maahan asti taipuneita puita.

Juuan kunnanhallitus siirsi maanantaina molemmat aloitteet lähinnä teknisen toimialan viranhaltijoiden valmisteltaviksi.