1. yle.fi
  2. Uutiset

Vanajaveden Opiston syksy koronan varjossa tarjoaa käsienpesua – ja kissavideoita

Syyskauttaan aloittavan opiston kursseille ei ole syytä tulla sairaana tai oireisena.

kansalaisopistot
Nainen ohjaa jumppatuntia miehille.
Liikuntakurssien ilmoittautuminen alkaa tiistaina. Arkistokuva.Ville Välimäki / Yle

Hämeenlinnan seudulla toimivassa Vanajaveden Opistossa varaudutaan koronasyksyyn vähentämällä kurssien maksimiosallistujamäärää turvavälien mahdollistamiseksi.

Rehtori Outi Itäluoman mukaan vähennys on merkittävä. Opisto varautuu aloittamaan lisäkursseja, jos varasijoille jää paljon väkeä.

– On käyty läpi jokainen tila, missä opetusta järjestetään. Välttämättä ei ole heti toivo mennyttä, jos joutuu varasijalle.

Lähiopetuksessa noudatetaan annettuja suosituksia esimerkiksi turvaväleistä, yskimisestä ja käsienpesusta. Oppiainekohtaisia ohjeita päivitetään tällä viikolla.

– On tehty aika paljon valmisteluja, että lähiopiskeleminen olisi turvallista. Sairaana tai vähänkin oireisena ei osallistuta.

Henkilökunnan suojaamistarvetta esimerkiksi visiirillä selvitetään vielä ja kootaan tietoja, missä aineissa ja ryhmissä se voisi olla tarpeen ja järkevää. Maskisuosituksen suhteen seurataan, mitä valtakunnallista ohjeistusta on tulossa. Sitä noudatetaan ilman muuta, kertoo rehtori Outi Itäluoma.

– Yritetään olla ajan hermolla ja noudattaa annettuja suosituksia ja määräyksiä, se on kaikkien etu. Peräänkuuluttaisin vain, että sitkeästi jaksettaisiin ohjeita noudattaa, tällä varmasti pahimpia karikoita vältetään.

Ilmoittautuminen opiston liikunta-, tanssi- ja sirkuskursseille alkaa tiistaina ja jatkuu keskiviikkona muiden kurssien ilmoittautumisella. Keväällä noin sata kurssia siirtyi koronan takia etäopetukseen, ja nytkin ohjelmassa on jonkin verran suunniteltuja etäkursseja.

Kissavideoiden ABC syyskuussa

Vanajaveden Opistossa voi tänä syksynä opiskella muun muassa kissavideoiden tekemistä. Vastaava kurssi oli menestys Espoossa ja sieltä idea noukittiin Hämeeseenkin.

Elokuvaohjaaja Kaisa Rastimon vetämällä kurssilla tehdään ja editoidaan kännykkävideoita kissoista. Aihe on valittu tarkoituksella kevyeksi ja helpoksi lähestyä.

– Olen huomannut, että jos ei ole määrättyä aihetta, niin ihmiset suhtautuvat liian kunnianhimoisesti ja totisesti niihin videoihin. Sitten itsekritiikki nousee niin, että kohta ei uskalla kuvata mitään. Kissavideokursseilla koko ajan ihmiset pysyvät alusta loppuun saakka ja saavat aikaiseksi suloisia videoita, Rastimo kertoo.

Kaisa rastimo seisoo studiossa taustalavasteen ja studiolamppujen edessä. Kuva otettu lyhytvideosarjaan Me elokuvantekijät.
Kaisa Rastimo on yrittänyt kuvata omaa kissaansa elokuvaansa Suolaista ja makeaa, mutta siitä ei tullut mitään. Maria Seppälä / Yle

Hän suhtautuu netin kissavideoihin lempeydellä ja huumorilla. Kissat ovat omistajilleen merkityksellisiä ja kissavideot tuovat vastapainoa pahalle maailmalle.

– Maailmassa on niin paljon pahaa, ja eläimiä kohdellaan kaltoin. Kissavideoissa hienointa on, että on jotain hyvää: ihmisiä jotka rakastavat lemmikkejään ja kuvaavat niitä.

Rastimon mielestä parhaita ovat videot, jotka kuvaavat kissan arkea, joissa kissa nauttii elämästään. Kissakaveruksetkin saattavat olla hauskoja ja suloisia. Toista on ohjaajan kokemus kissoista elokuvarooleissa:

– Ihan kauhee kokemus! Kissa on kaikista vaikein koulutettava elokuvaan. Kissa ei yksinkertaisesti tee mitä siltä odotetaan. Mutta kissavideoissa kissa on kiitollisempi eläin kuin koira, koska kissa viihtyy paikallaan ja sitä on helpompi kuvata kuin eloisaa koiraa.

Rastimon kissavideoniksien ykkönen vaatii vain hiukan vaivannäköä: älä kuvaa ihmisen korkeudelta yläkulmasta kissaa, joka makaa sohvalla.

– Laskeudu kissan silmien tasolle ja pyri vangitsemaan ne katsomaan kameraan.

kissa
Satu Krautsuk / Yle
Lue seuraavaksi