1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. teatteritaide

Teatteri Lapua siirtää jo toistamiseen Känkkäränkän esityksiä

Känkkäränkän esityksiä jouduttiin siirtämään jo keväällä koronarajoitusten astuttua voimaan.

teatteritaide
Teatteri Lapua sijaitsee Vanhan Paukun kulttuurikeskuksessa.
Teatteri Lapua sijaitsee Vanhan Paukun kulttuurikeskuksessa (arkistokuva)Elina Niemistö / Yle

Teatteri Lapua on päättänyt siirtää elokuun lopun Känkkäränkkä eli kerrankin kunnon itkupotkuraivarit -näytelmän esityksiä eteenpäin. Koko perheen näytelmää oli määrä esittää elokuun kolmena viimeisenä viikonloppuna.

Teatteri Lapuan puheenjohtaja Jukka Santalan mukaan näytöksien peruminen oli suuri pettymys, mutta ratkaisu oli tehtävä.

– Tämänhetkinen tautitilanne on niin epävarma ja ihmisten turvallisuus kuitenkin etusijalla. Epävarmuus vaikuttaa mahdollisesti myös yleisön aktiivisuuteen käydä teatterissa, Santala kertoo tiedotteessa.

Känkkäränkän esityksiä siirrettiin jo keväällä koronarajoitusten astuttua voimaan. Näytelmä palautetaan Teatteri Lapuan ohjelmistoon mahdollisesti myöhemmin.

Esityksiin lipun ostaneita pyydetään olemaan yhteydessä lippujen ostopaikkaan rahojen takaisin saamiseksi.

Lue seuraavaksi