Eksote lisää omien hoivakotiensa valvontaa – paikan päällä aletaan käydä nykyistä useammin

Osa käynneistä on yllätyskäyntejä ja osa suunniteltuja, kuten tähänkin asti.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (EKSOTE)
Vanhus ja hoitaja
MOT-ohjelman selvityksen mukaan kunnat valvovat yksityisiä hoivakoteja tarkemmin kuin omiaan. Arkistokuva.Mikko Savolainen / Yle

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote aikoo lisätä tarkastuskäyntejä omissa tehostetun vanhushoivan yksiköissään.

Toistaiseksi käyntejä on tehty harvakseltaan, ja yleensä joko henkilökunnan tai hoivayksikön asukkaiden omaisten yhteydenotosta.

– Alamme tekemään enemmän ihan fyysisiä käyntejä. Sekä suunniteltuja että sellaisia, mistä ei ilmoiteta etukäteen, sanoo Eksoten hoivajohtaja Taina Jaako.

Hän painottaa, että tarkastuskertomuksen täyttäminen on ehdottoman tärkeää, sillä sen perusteella voidaan seurata asioiden kehittymistä.

Tarkastuskertomuksen tekeminen ei myöskään saa kaatua dokumentointijärjestelmän puuttumiseen.

– Jos järjestelmää ei saada, dokumentoimme jollain muulla tavalla. Emme jää odottamaan, että järjestelmä joskus valmistuisi, sanoo Jaako.

Suurten kaupunkien tehostetun vanhushoivan yksiköiden valvonnassa on Ylen MOT-ohjelman selvityksen mukaan puutteita ja parantamisen varaa.

Selvityksen mukaan Lappeenrannassa valvontaa on kuitenkin tehty suhteellisen säännöllisesti.