Hongkongissa turvallisuuslain nojalla pidätetty mediamoguli ja demokratia-aktivisti Jimmy Lai on vapautettu

Maanantaina pidätetyn Jimmy Lain omistama mediayhtiö julkaisee Kiina-kriittistä Apple Daily -lehteä.

Hongkong
Jimmy Lai autossa vapauttamisensa jälkeen 11. elokuuta 2020.
Jimmy Lai autossa vapauttamisensa jälkeen 11. elokuuta 2020. Jerome Favre / EPA

Maanantaina pidätetty hongkongilainen mediamoguli ja demokratia-aktivisti Jimmy Lai on vapautettu takuita vastaan, kertovat uutistoimisto AFP ja South China Morning Post -lehti (siirryt toiseen palveluun).

Poliisi pidätti Lain maanantaina uuteen turvallisuuslakiin vedoten. Hänet pidätettiin epäiltynä muun muassa ulkovaltojen kanssa juonittelusta.

Lain nojalla voidaan määrätä poistettavaksi esimerkiksi internetissä julkaistuja tekstejä, mikäli niiden katsotaan vaarantavan kansallisen turvallisuuden.

Lue myös: Mikä on Kiinan nopeasti läpinuijima Hongkongin kansallisen turvallisuuden laki ja mitä se tarkoittaa? Kokosimme vastauksia oleellisiin kysymyksiin

Lain lisäksi maanantaina pidätettiin yhdeksän muuta ihmistä.

Lehden lähteiden mukaan poliisi vapautti myös muut maanantaina pidätetyt yksitellen tiistai-illan aikana paikallista aikaa.

Lai vapautettiin itse hieman keskiyön jälkeen hurraavien tukijoidensa päivystäessä poliisiaseman edessä. Lai oli pidätettynä yli 40 tuntia.

Apple Daily -lehden etusivulla kerrotaan, kuinka Jimmy Lai pidätettiin maanantaina 10.elokuuta 2020.
Apple Daily -lehden etusivulla kerrotaan, kuinka Jimmy Lai pidätettiin maanantaina 10.elokuuta 2020. Jerome Favre / EPA

71-vuotias Lai on yksi Hongkongin näkyvimmistä demokratia-aktivisteista ja äänekäs Manner-Kiinan kriitikko.

Uutistoimisto Reuters on kuvaillut Lain pidätystä tähän mennessä korkeimman profiilin pidätykseksi uuden turvallisuuslain nojalla.

11.8. klo 21.40: Juttua päivitetty: Juttuun lisätty yksityiskohtia Lain pidätyksestä sekä tieto siitä, että hänet vapautettiin takuita vastaan.

Lue myös:

Hongkongissa poliisi pidättänyt satoja uutta turvallisuuslakia vastustaneita, britit tarjoavat osalle asukkaista uutta elämää Britanniassa

Hongkongin kiistellyn turvallisuuslain vaikutuksista lisätietoa: turvallisuusjoukot voivat estää alueelta poistumisen

Haavisto: Suomen luovutussopimusta Hongkongin kanssa ei pitäisi soveltaa Kiinan uuden turvallisuuslain jälkeen

Lähteet: AFP, Reuters