1. yle.fi
  2. Uutiset

Valko-Venäjällä osoitettiin mieltä kolmatta päivää peräkkäin – viranomaisten kerrotaan koventaneen otteitaan

Valko-Venäjä
Maastopukuiset viranomaiset taluttavat mielenosoittajaa Minskissä Valko-Venäjällä.
Laajat mielenosoitukset alkoivat Valko-Venäjällä heti ensimmäisten presidentinvaalitulosten julkistamisen jälkeen sunnuntaina.EPA / Tatyana Zenkovich

Valko-Venäjällä tuhannet mielenosoittajat kokoontuivat tiistaina protestoimaan sunnuntaisten presidentinvaalien tuloksia vastaan kolmatta päivää peräkkäin.

Uutistoimistojen haastattelemien silminnäkijöiden mukaan poliisi vaikuttaa koventaneen otteitaan mielenosoittajia vastaan.

Reutersin haastatteleman silminnäkijän mukaan pidätettyjä olisi pääkaupunki Minskissä ainakin kymmeniä. Viranomaisten kerrotaan pidättäneen myös ohikulkijoita, jotka eivät ole osallistuneet mielenosoituksiin.

Minskin lähiössä mellakkapoliisin kerrotaan käyttäneen tainnutuskranaatteja ja kumiluoteja mielenosoittajia vastaan näiden rakennettua katusulun.

Reutersin haastatteleman silminnäkijän mukaan viranomaiset rikkoivat autojen ikkunoita ja raahasivat ihmisiä ulos autoistaan. Myös mediaa kohtaan on uutistoimistojen mukaan käytetty voimaa, ja esimerkiksi kuvaajien kameroita on rikottu.

Tietoliikenneyhteydet katkaistiin tiistai-iltana, kertoi toimittaja Minskistä AFP:lle.

EU uhkaa pakotteilla

Valko-Venäjää pitkään itsevaltaisesti hallinnut Aljaksandr Lukašenka voitti sunnuntaina Valko-Venäjän presidentinvaalit ylivoimaisesti 80 prosentilla äänistä. Oppositio sekä useat ulkomaat ovat ilmaisseet epäilynsä vaalien vilpillisyydestä.

Laajat mielenosoitukset alkoivat maassa heti ensimmäisten vaalitulosten julkistamisen jälkeen sunnuntaina. Mielenosoituksissa on pidätetty tuhansia ihmisiä. Lisäksi satoja ihmisiä on loukkaantunut ja yhden ihmisen kerrotaan kuolleen.

Euroopan unioni totesi tiistaina, että Valko-Venäjän sunnuntaiset presidentinvaalit eivät olleet vapaat tai rehelliset.

Lisäksi EU uhkaa pakotteilla niitä, jotka "syyllistyivät väkivaltaan, oikeudettomiin pidätyksiin sekä vaalituloksen vääristelyyn" Valko-Venäjällä, sanoi unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Joseph Borrell lausunnossaan jäsenmaiden puolesta.

– Valkovenäläiset ovat vaalien aikana osoittaneet haluavansa demokraattista muutosta. He ansaitsevat parempaa, Borrell sanoi.

Borrell vaati lausunnossaan myös tuhansien mielenosoituksissa pidätettyjen opposition aktivistien vapauttamista.

"Vaalit eivät olleet vapaat ja reilut"

Myös Pohjoismaiden ja Baltian ulkoministerit ilmaisivat tiistaina huolensa presidentinvaalien lainmukaisuudesta sekä mielenosoituksissa ilmenneestä väkivallasta.

– Presidentinvaaleissa ei noudatettu Valko-Venäjän kansainvälisiä sitoumuksia ja yleismaailmallisesti tunnustettuja demokratian ja laillisuusperiaatteen standardeja, eivätkä vaalit olleet vapaat ja reilut, sanovat ministerit yhteisessä lausunnossaan.

Ulkoministerit vaativat lausunnossaan Valko-Venäjää lopettamaan poliittisten vastustajien vainoamisen, vapauttamaan väärin perustein pidätetyt ihmiset ja kunnioittamaan ihmisoikeuksia ja vapauksia.

Lue lisää aiheesta:

Valko-Venäjän opposition presidenttiehdokas pakeni Liettuaan – Tsihanouskaja kiistää, että viranomaiset olisivat pakottaneet hänet lähtemään

Kirjeenvaihtajalta: Valkovenäläiset näyttävät voittaneen pelkonsa, ja silloin paluuta vanhaan ei enää ole

Lähteet: AFP, Associated Press, Reuters, TASS, STT

Lue seuraavaksi