Suurpedot pelottavat suomalaisia aiempaa enemmän, yleisempää susireviireillä

Susiakin enemmän eläimistä pelätään punkkeja ja karhuja.

petoeläimet
Susi seisoo hirvenvasan jalka suussaan.
Susi tuli kuvan ottanutta Jani Relanderia vastaan Lappeenrannan Rapattilassa tänä keväänä.Jani Relander

Suurpedot pelottavat suomalaisia aiempaa enemmän, selviää SusiLIFE-hankkeen tutkimuskyselyssä (siirryt toiseen palveluun). Suurpetoja pelätään etenkin susireviireillä ja pelot ovat yleistyneet ja vahvistuneet viimeisen viiden vuoden aikana.

Suttakin enemmän eläimistä pelättiin karhua ja punkkia. Vastaajista 44 prosenttia kertoi pelkäävänsä karhuja, 43 prosenttia punkkeja ja 35 prosenttia susia. Ilvestä pelkäsi SusiLIFE-hankkeen mukaan 16 prosenttia ja hirveä 12 prosenttia vastaajista.

Karhu koettiin tutkimuksessa sutta pelottavammaksi, vaikka susista puhutaan mediassa enemmän, sanoo Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Jani Pellikka.

– Karhu on kooltaan sutta isompi, vaikuttavampi ja karhuja on Suomessa kymmenkertainen määrä susikantaan verraten. Se vaikuttaa siihen, että karhu koetaan sutta pelottavammaksi, Pellikka sanoo.

Suurpetoihin kohdistuvat pelot ovat usein enemmän huolta muista kuin itsestä.

– Pelko ei useinkaan ole omakohtainen. Ihmiset eivät pelkää, että karhu tulisi päälle, vaan pelko on enemmänkin huolta lapsesta, tuotantoeläimestä tai lemmikistä, kertoo Pellikka.

SusiLIFE-hanke on Itä-Suomen poliisilaitoksen, Metsähallituksen, Luonnonvarakeskuksen, Suomen riistakeskuksen ja Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piirin kuusivuotinen hanke susien aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisemiseen.

Suden näkeminen koetaan myös kiehtovana

Kyselyssä pyydettiin arvioimaan tunteita, joita eläinten kohtaaminen aiheuttaisi. 19 prosenttia vastanneista arvioi, että suden näkeminen voisi olla sekä pelottavaa että kiehtovaa.

– Susi saatetaan kokea voimakkaaksi, arvaamattomaksi, ihmisarkuutensa menettäneeksi tai vaaralliseksi. Susi tuntuu pelottavalta, jos ihminen kokee, ettei tilanne ole hallinnassa, Jani Pellikka sanoo.

Vaikka suden läsnäolosta ollaan huolissaan, perheelliset arvioivat Pellikan mukaan lapsille sutta suuremmiksi turvallisuusuhiksi esimerkiksi tieliikenteen, tapaturmat ja vieraat ihmiset.

Kyselyyn vastasi tämän vuoden tammi-helmikuussa 2 000 täysi-ikäistä suomalaista, jotka asuvat poronhoitoalueen eteläpuolella. Tutkimuksen toteutti Bilendi Oy SusiLIFE-hankkeen toimeksiannolla.

Tuloksia verrattiin vastaaviin kyselyihin vuosilta 2014 ja 2016.

Lue lisää:

Susien keskittyminen läntiseen Suomeen jatkuu – susilaumoja nyt 25 prosenttia enemmän

Keski-Laturin tilalla susi on tappanut kaksi vasikkaa ja säikyttelee karjaa tämän tästä – nyt eläinten suojaksi pystytetään petoaitaa kilometreittäin

Susien salametsästykseen liittyvä vaikenemisen kulttuuri on murenemassa – riski jäädä kiinni on aiempaa suurempi